tiistai 21. heinäkuuta 2015

Harkitse tarkkaan haluatko käyttää tätä matkapahoinvointilääkettä sivuvaikutuksineen


Voi ei, taas jotain ei-ei-listalle lisättävää. Itselläni tosin kaikki lääkkeet ovat lähtökohtaisesti tarkkaan syyniin joutuvia ennen kuin edes harkitsen käyttöä.

Kesällä merimatkat  ja automatkat ovat kovin suosittuja. Tänä kesänä myös lentomatkat ovat kirineet suosiossa, kun lämpöä on riittänyt niukanlaisesti Suomeen asti etelämmästä. Valitettavasti jotkut kuitenkin kärsivät matkapahoinvoinnista ja ymmärrän hyvin, että matkapahoinvointilääke, voi kuulostaa ihanteelliselta ja helpolta ja vaarattomalta ratkaisulta tilannetta helpottamaan.

Itse harkitsisin hyvin tarkkaan seuraavan matkapahoinvointilääkkeen käyttöä: SCOPODERM depotlaastari, jossa vaikuttavana aineena on skopolamiini.

Jotkut haittavaikutukset ovat harvinaisia(voivat esiintyä enintään yhdellä henkilöllä 1 000 käyttäjästä)

Kukaan tervejärkinen, oman tahdon omaava ihminen tuskin haluaa muuttua zombiksi, jonka tekemisiin muut pystyvät vaikuttamaan ihan miten vain. Skopolamiini on kuitenkin aine, jonka varoitetaan tekevän juuri näin; et pysty enää itse päättämään asioista, vaan teet juuri niin kuin muut haluavat. Lääkkeen käytön jälkeen et muista tilanteesta mitään.

Skopolamiinia on luontaisesti joidenkin koisokasvien (Solanaceae) siitepölyssä ja periaatteessa kuka tahansa pystyisi kadulla vastaan tullessa huumaamaan sinut skopolamiinipölyllä. Skopolamiini on hajutonta ja mautonta, joten itse tuskin huomaisit mitään.

Takaisin kuitenkin Scopoderm matkapahoinvointilaastariin, joka kiinnitetään korvan taakse, josta aine pääsee verenkiertoon ja heti vieressä ovat tietenkin aivot. Ja tämä skopolamiinin vaikutus aivotoimintaanhan tässä nimenomaan pistää herätyskellot soimaan, soimaan, soimaan ja soimaan kovaa.

Lähde: http://www.naturalnews.com/050459_Dragons_Breath_scopolamine_mind_control_drug.html


Onneksi matkapahoinvointia helpottamaan voi kokeilla turvallisempiakin vaihtoehtoja kuten Hyland-s-Motion-Sickness-50-Tablets. Tässä tuotteessa suositusannos on 2-3 tablettia 4 tunnin välein tai tarpeen mukaan, korkeintaan kuitenkin 6 kertaa päivän aikana. Lapsille annostus on puolet vähemmän. Tablettien annetaan sulaa kielen alla. Ennen ja jälkeen tabletteja ei kannata hetkeen syödä eikä juoda.





 
Turvallisia matkoja sinulle ja perheellesi toivoo iHerb-alennuskoodi HUH943
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti