lauantai 20. tammikuuta 2018

Humulus lupulus unettomuuteen ja hermostuneisuuteen


HUMALA (Humulus lupulus) hamppukasvit, Cannabaceae

Humalakasvin nimi tulee ilmeisesti latinan sanasta lupus (= susi); se kuvastaa humalan kykyä tukahduttaa kaiken tiellään kasvavan samalla tavalla kuin susi nielee saaliinsa.


Toiminta nousee mielen tyyneydestä - se on hyvin kaunista. Toimeliaisuus nousee mielen levottomuudesta - se on hyvin rumaa. Toiminnalla on tarkoitus, toimeliaisuudella ei. Toiminta tapahtuu hetkessä, spontaanisti; toimeliaisuus kantaa mukanaan menneisyyden taakkaa. Se ei vastaa tämän hetken tarpeeseen, se pikemminkin tuo menneisyydessä kerätyn levottomuuden tähän hetkeen. Toiminta on luovaa. Toimeliaisuus on tuhoavaa - se tuhoaa sekä ihmisen itsensä että hänen ympärillään olevat.




Humalaa käytettiin jo 1500-luvulla rauhoittavien, virkistävien ja ruokahalua lisäävien ominaisuuksiensa vuoksi. Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä humalaa on käytetty erilaisten sairauksien hoitoon vuosisatojen ajan.

Suomessa humalaa viljellään enää koristekasvina, mutta muualla maailmassa sitä tuotetaan seitsemän metriä korkeiden kiipeilytukien varassa noin 130 000 tonnia vuodessa. Suurimmat viljelijät ovat Saksa ja Yhdysvallat.

Humala on lievästi rauhoittava rohto, joka lievittää myös sileän lihaksiston kouristuksia. Sitä käytetään levottomuuteen, unettomuuteen, hysteriaan ja jännitystiloihin usein yhdessä valeriaanan eli rohtovirmajuuren kanssa. Nestettä poistavana rohtona humalaa käytetään virtsahaposta johtuviin vaivoihin ja virtsatietulehduksiin. Sen karvasaineet ovat antimikrobisia eli mikrobeja tuhoavia. Humalaa voi käyttää myös niveltulehduksiin. Kansanlääkinnässä humalaa on käytetty ulkoisesti haavoihin ja ajoksiin. Perinteisesti humalaa käytetään mausteena oluenvalmistuksessa.


Rentoutuminen on sitä, että tässä hetkessä on enemmän kuin tarpeeksi, enemmän kuin mitä voi pyytää tai odottaa. Ei ole mitään pyydettävää, ei mitään haluttavaa, on enemmän kuin tarpeeksi - silloin energia ei liiku mihinkään, siitä tulee kuin tyyni voimakeskus. Ihminen sulautuu omaan energiaansa - sitä on rentoutuminen.
 

Rohtona käytetään käpymäisiä kypsiä emitähkiä (Lupuli strobuli). Vaikuttavia aineita ovat hartsi, joka sisältää karvasaineita (humuloni, lupuloni ja ksantohumoli), eteerinen öljy (0,4-3 %; sisältää mm. myrseeniä, humuleenia, borneolin valeriaanahappoesteriä, beetakaryofylleeniä ja farneseenia) ja lisäksi parkkiaineet (2-4 %), flavonoidit (pääasiassa kemferolin ja kversetiinin glykosideja) ja pelargonihappo. Lisäksi humala sisältää tanniineja ja kaliumia.

Humalasta eristetty 8-prenylnaringenin eli hopeiini on vahvin tunnettu fytoestrogeeni. Hopeiinin on todettu lievittävän vaihdevuosiin liittyviä oireita, kuten hikoilua ja kuumia aaltoja, unettomuutta sekä mielialamuutoksia. Humalauute sisältää hopeiinin lisäksi myös muita fytoestrogeeneja, kuten ksantiinihumolia, jolla on luun hajoamista ehkäiseviä vaikutuksia. Luuston hyvinvoinnista huolehtiminen onkin tärkeää, sillä estrogeenilla on luun hajoamista estävä ja siten luun vahvuutta säilyttävä vaikutus. Estrogeenihormonin erityksen vähentyessä luun hajoaminen kiihtyy, mikä kasvattaa osteoporoosin riskiä.


 

Tuudittaudu lempeästi kauniisiin uniin


Helpotusta vaihdevuosivaivoihin


Kolesteroli kuriin


Edistää ruoansulatusta


Rauhoittava vaikutus


Antioksidanttinen vaikutus




Humalakasvia on käytetty vuosisatojen ajan naistenvaivojen hoitoon sen hormonitoimintaa stimuloivien vaikutusten ansiosta. Hopeiini toimii kuin elimistön luonnollinen hormoni ja pystyy korvaamaan elimistön omaa estrogeenia sen tuotannon hiipuessa.


Kukaan ei koskaan sano mitään sinusta - kun he sanovat jotain sinusta, he kertovat itsestään.


Aivosolujen välissä ja ympärillä on nestettä, johon hereillä olon aikana kertyy erilaisia kuona-aineita. Nukahtaessamme aivosolujen välitila suurenee ja aivojen nestekierto tehostuu. Aivot huuhtelevat itseään ja hankkiutuvat eroon kuluneen päivän mukanaan tuomista haitallisista aineista. Aivojen kaliumpitoisuus säätelee unta. Ollessamme hereillä aivosolujen välisen tilan kaliumpitoisuus on korkea. Nukkuessamme kaliumpitoisuus on matala, jolloin aivomme myös huuhtoutuvat puhtaiksi. Tämän jälkeen olemme jälleen psyykkisesti virkeitä.

Tiettyjen kasviuutteiden rauhoittavat ainesosat voivat aktivoida tämän unimekanismin. Humalan tiedetään vaikuttavan hyvin unettomuuteen.


Oletko huomannut? Kun sinulla ei ole jotain, olet tietoinen siitä. Kun sinulla on kaipaamasi, unohdat sen, pidät sitä itsestäänselvyytenä.


Humalan sisältämä ksantiinihumoli-niminen flavonoidi voi hidastaa tai jopa estää dementian ja muiden kognitiivisten heikentymien etenemistä. Oluen maustamiseen käytetyillä humalan emikukinnoilla on tutkitusti myös syöpää ja solujen hapettumista ehkäisevä, sydäntä suojaava sekä tulehduksia ehkäiseviä vaikutuksia. Ksantiinihumolilla on lisäksi suotuisa vaikutus veren kohonneisiin rasva-arvoihin ja luun hajoamiseen.

Humalan kukintojen sisältämä ksantiinihumoli estää testosteronin toimintaa ja sitä kautta eturauhassyövän syntymistä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ksantiinihumoli estää myös estrogeenin toimintaa sitoutumalla sen reseptoreihin. Näin se saattaa estää rintasyövän syntymistä.


Kuuntelemisen taidossa on kyse olla tekemättä mitään. Kuunnellessasi unohdat itsesi täysin - vasta silloin voit kuunnella. Kun kuuntelet toista tarkkaavaisesti, unohdat itsesi. Ellet pysty unohtamaan itseäsi, et pysty kuuntelemaan. Jos olet liian itsetietoinen, sinä vain teeskentelet kuuntelevasi - et oikeasti kuuntele. Saatat nyökkäillä ja sanoa välillä kyllä tai ei - mutta oikeasti et kuuntele.

Kun kuuntelet oikeasti, sinusta tulee vain välikappale - olet vastaanottavainen, et tee mitään muuta; sinuun tulee jotain feminiinisen vastaanottavaista.


 


 Nature-s-Way-Hops-Flowers-310-mg-100-Capsules


KÄYTTÄJÄKOKEMUKSIA HUMALASTA RAVINTOLISÄNÄ


Olen kokeillut lääkärin määräämiä lääkkeitä nukahtaakseni helpommin, mutta lääkkeet eivät ole auttaneet. Kokeilin Natures Wayn humalatuotetta ja viimeiset 17 yötä 20:stä yöstä olen nukkunut 7-9 tuntia. Suosittelen kaikkia kokeilemaan tätä, vaikka ymmärrän, ettei kaikki toimi kaikilla. Lääkärini on suostunut, että kokeilen humalaa seuraavat 3 kuukautta. Kokeilin yhdellä kapselilla ja se ei toiminut yhtä hyvin kuin 2 kapselia.


Kärsin yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä ja kroonisesta väsymyssyndroomasta, joten hyvä yöuni on tärkeää, mutta vaikea saavuttaa. Humalan käyttö ravintolisänä on auttanut, vaikkakin se toimii paremmin, kun sitä ei ota joka ilta. 


Antaa mukavan rauhoittumisen tunteen, mutta valitettavasti sisältää luonnollisia estrogeeninkaltaisia ainesosia, jotka aiheuttivat miehelleni sivuoireita. 


Nämä humalapillerit näyttävät toimivan. Olen käyttänyt niitä alle kuukauden. Otan niitä vähentääkseni makeanhimoani ja olen huomannut, että sokerin himo on vähentynyt. Olen tyytyväinen. 


Vaarillani on lihaskipuja ja hän rakastaa tätä tuotetta...sanoo, että se toimii hyvin myös hänen "lonkkakipuunsa" / "iskiaskipuunsa". 


Tilasin humalaa, koska kuulin, että se voisi suurentaa rintoja. Olen käyttänyt sitä viikon tai kaksi ja olen jo huomannut eron! Jos sinulla on huono itsetunto rintojesi koon takia, suosittelen humalaa! En ole muuttunut  AA:sta DD:hen, mutta selvä rintojen suurentuminen on tapahtunut =) 


Tämä tuote vaikuttaa huomattavasti unen laatuun ja määrään otettuna juuri ennen nukkumaanmenoa. Yksi kapseli toimii hyvin minulle. Olen antanut tätä Natures Wayn humalaa myös muutamille muille ihmisille, jotka ovat saaneet todella hyviä tuloksia; parempi kuin melatoniini, jota he ovat käyttäneet aikaisemmin.


Humala ravintolisäkapselit toimivat HÄMMÄSTYTTÄVÄN hyvin premenopaussista ja kilpirauhasesta johtuvaan ahdistuneisuuteen, josta kärsin silloin tällöin aamuisin. Tämä rauhoittaa minut 25 minuutissa otettuani kapselin. Paljon turvallisempi kuin Xanax tai muut ahdistuneisuuslääkkeet. Todellakin suosittelen!


Hyvä, toimii, ainut asia, josta olen epävarma on painonnousu...Humala saattaa aiheuttaa sinulle epätoivottuja kilogrammoja kuten Saw Palmetto sahapalmu. 


Tämä tuote on pelastanut minut klo 2 yöllä heräämästä kuumiin aaltoihin!!!!!!!! Jos koet kuumia aaltoja, humalarohdos saattaa auttaa sinua:))))  


Todella auttavat vähentämään tulehdusta.


Tämä tuote auttaa pitämään eturauhasen tuottamat PSA veriarvot alhaalla, ja se saattaa auttaa suojautumaan eturauhassyövältä. Humalalla on myös lievästi rauhoittava vaikutus. Ainoa huono puoli on, että pillerit ovat gelatiinikapseleissa sisältäen todella kuivaa humalan kukista tehtyä jauhetta, ja sinun täytyy juoda paljon vettä, ettet kuivu.


Tämä humala-ravintolisä auttaa liiasta suolasta turvonneisiin jalkoihin. Poistaa kivun, kun syön yli suolarajani.


 


 

On muistettava, että jonain päivänä niidenkin jalkojen, jotka ovat auttaneet sinua matkallasi, täytyy mennä, sillä auttajastakin voi tulla este, jos siihen takertuu.
 



Lähteet:
http://frantsila.com/yrttitietopankki/humala/ 
https://www.ruohonjuuri.fi/humalankapy-helsin-6430060710344 
http://news.cision.com/fi/rianno-communications/r/menohop-strong--ravintolisa-auttaa-tasapainottamaan-hormonitoimintaa,c9775800 
https://wellvita.fi/shop/cms-Calmixin.html?p=1.1.2 
iHerb tuotekommentit 
https://www.studio55.fi/terveys/article/tutkimus-olut-ehkaisee-dementiaa/4812096 
https://books.google.fi/books?id=BxagCgAAQBAJ&pg=PA508&lpg=PA508&dq=ksantiinihumoli&source=bl&ots=reVK59j1VP&sig=cA_gUfN3poHeIchxnwTmC0uHHSU&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwjo6r2IztzYAhVkEpoKHQofAj0Q6AEIOzAD#v=onepage&q=ksantiinihumoli&f=false 
https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/humala_ehkaisee_syopaa 
http://naturanetti.blogspot.fi/2013/11/hormonit-kuntoon.html 
http://www.pellervo.fi/kodinpellervo/kp10_10/kp10_10a.htm 
Sinikka Piippo, Fytoterapian kompendium, Toinen uusittu painos, Luontaislääketieteen Instituuttu Kairon
OSHO, Luovuus kohtaa sisäinen voimasi, Delfiini Kirjat 2009

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti