Ryhdy todellisen rakkauden palvelijaksi - se tarkoittaa, että palvelet rakkautta sen puhtaimmassa muodossa. Anna kaikki mitä voit antaa, jaa ja nauti jakamisesta. Älä tee sitä velvollisuudesta - silloin koko ilo on mennyttä. Älä myöskään koe saattavasi toista kiitollisuudenvelkaan, älä ajattele niin edes hetken vertaa. Rakkaus ei koskaan velvoita toista. Päinvastoin, sinä koet olevasi kiitollisuudenvelassa, kun toinen ottaa rakkautesi vastaan.
Yksikään valtio, kirkko tai muu omia etujaan valvova taho ei ole koskaan halunnut, että ihmiset olisivat sielultaan vahvoja, syvästi henkisiä - koska syvästi henkinen ihminen on väistämättä kapinallinen.
Et ole kunnioittanut etkä rakastanut itseäsi. Nyt tuhlaat koko elämäsi muiden tuomitsemiseen. Siksi ihmiset ovat niin taitavia löytämään vikoja. He löytävät vikoja itsestään - kuinka he voivat olla löytämättä niitä samoja vikoja muista? Itse asiassa, kun he löytävät vikoja, he tekevät niistä mahdollisimman suuria. Se näyttää olevan ainoa ulospääsytie: niin on tehtävä, jotta voisi jotenkin säilyttää kasvonsa. Siksi maailmassa on niin paljon kriittisyyttä ja niin suuri puute rakkaudesta.
Paradise-Herbs-ORAC-Energy-Earth-s-Blend-One-Daily-Superfood-Multivitamin-With-Iron-60-Veggie-Caps
Mitä enemmän etsii omaa onnellisuuttaan, sitä enemmän voi jakaa onnea muille. Vain sillä tavoin voi olla onnellinen. Jos kaikki muut ovat onnettomia, on mahdotonta olla itse onnellinen. Sillä emme ole erillisiä saarekkeita, olemme osa suurta mannerta. Jos haluaa olla onnellinen, on autettava muitakin onnen löytämisessä. Silloin, ja vain silloin, on mahdollista tuntea onnea.
Onnellinen ihminen kuuluu itselleen. Miksi hän kuuluisi mihinkään järjestelmään? Onneton ihminen sitä vastoin kuuluu johonkin laumaan.
Paradise-Herbs-ORAC-Energy-Earth-s-Blend-One-Daily-Superfood-Multivitamin-No-Iron-60-Veggie-Caps
Mitä avioliitot ovat muuta kuin liikesopimuksia? "Sitoudumme toisiimme tuomarin edessä" - loukkaatte rakkautta! Tottelette lakia, joka on alhaisin ja rumin asia olemassaolossa. Laki on niitä varten, jotka eivät osaa rakastaa. Laki on niitä varten, jotka ovat unohtaneet sydämen kielen ja tuntevat ainoastaan mielen koukerot.
Takertuminen on halua, ettei kumppani saisi koskaan muuttua. Sitä varten on sitouduttava lain edessä, yhteiskuntaa varten - mitä typeriä muodollisuuksia!
Rakkaus ei tunne takertumista, koska rakkauden ei ole mahdollista menettää arvokkuuttaan. Rakkaus on kunniallista ja kunnioitettavaa itsessään, sitä ei voi mitätöidä. Kumppani saattaa vaihtua, mutta sillä ei ole väliä. Jos kumppani vaihtuu, mutta rakkaus on kuin vuolas virta, silloin maailmassa on paljon enemmän rakkautta. Nykyään rakkaus on kuin vuotava vesihana - tip, tip, tip. Se ei pysty sammuttamaan kenenkään janoa. Rakkauden tulee olla valtameren kaltaista, eikä niin kuin nykypäivän avioliitoissa, joissa rakkaus on kuin vuotava vesihana.
Ihmisen tulisi oivaltaa olevansa kuin lapsi, joka leikkii rantahietikolla keräillen simpukoita ja värikkäitä kiviä ja nauttii valtavasti, aivan kuin hän olisi löytänyt suuren aarteen. Jos osaa nauttia elämän pienistä asioista, elää vapaana ja sallii muidenkin elää vapaana, maailmasta voi tulla täysin erilainen. Sillon maailmassa on kauneutta ja viehkeyttä, maailma on täynnä valoa ja sydänten paloa. Kun rakkauden liekit pääsevät kerran leimahtamaan, liekit kasvavat kasvamistaan. Aivan kuten puut, myös rakkauden liekit kasvavat - myös niistä kasvaa kukkia ja hedelmiä.
Rakkaudessa on oltava vapautta, se ei saa luoda lisää kahleita; rakkaus antaa siivet ja rohkaisee lentämään mahdollisimman korkealle.
Jos seksi on kaikki mitä sinulla on, sinulla ei ole mitään; silloin olet vain biologian välikappale, jota maailmankaikkeus käyttää lisääntyäkseen. Olet vain kone, tuotantolaitos. Mutta jos voit ymmärtää, että rakkaus on todellinen olemuksesi ja toisen ihmisen rakastaminen on syvää ystävyyttä, kahden sydämen tanssia samassa tahdissa niin, että ne tulevat lähes yhdeksi, et tarvitse muuta henkisyyttä. Olet löytänyt sen.
Muista, että aina kun vertailet, kyse on itserakkaudesta. Kyse on narsismista. Kun vertailua ei ole, kyse on rakkaudesta, joko itseä tai toista kohtaan.
Todellinen rakkaus on aina läsnä tässä hetkessä. Egoistinen rakkaus on aina joko tulevassa tai menneessä. Todellisessa rakkaudessa on intohimoista viileyttä. Se näyttää paradoksaaliselta, mutta kaikki elämän suuret totuudet ovat paradoksaalisia; siksi kutsun sitä intohimoiseksi viileydeksi. Siinä on lämpöä, mutta ei kuumeista kiihkoa. Siinä on eittämättä lämpöä, mutta myös viileyttä; se on hyvin läsnäoleva, rauhallinen, viileä tila. Rakkaus tekee ihmisestä vähemmän kuumeisen. Mutta jos kyse ei ole todellisesta rakkaudesta vaan egoistisesta rakkaudesta, siinä on malttamatonta kiihkeyttä. Silloin intohimo on kärsimätöntä, siitä puuttuu levollisuus.
Maailmassa on minun nähdäkseni vain kaksi erilaista mielenlaatua: kreikkalainen ja hindulainen. Kreikkalaisen mielenlaadun intohimona on tietää, ja hindulaisen mielenlaadun intohimo kohdistuu olemiseen.
Suuri idän mystikko Kabir on sanonut jotain hyvin merkittävää, jotain sellaista, minkä vain perimmäisen totuuden oivaltanut ihminen voi sanoa; ihminen, joka on päässyt sisälle perimmäisen totuuden pyhäikköön. Hän sanoi: "Olin etsinyt totuutta, mutta kummallista kyllä, niin kauan kuin etsin, en läytänyt totuutta. Sitten kun löysin totuuden, katselin ympärilleni... minua ei ollut. Kun totuus löytyi, totuudenetsijä lakkasi olemasta; kun totuudenetsijä oli, totuutta ei ollut missään."
Totuus ja sen etsintä eivät voi olla olemassa yhtä aikaa. Sinä ja rakkaus ette voi olla olemassa yhtä aikaa. Yhteiselo ei ole mahdollista: joko sinä tai rakkaus - voit valita. Jos olet valmis katoamaan, jos olet valmis sulautumaan niin, että jätät taaksesi vain puhtaan tietoisuuden, rakkaus puhkeaa kukkaan. Et voi parannella sitä, koska et ole paikalla. Eikä rakkaus edes tarvitse parantelemista; se on aina täydellistä.
Lapsen ei anneta olla yksin ja kokea itseään, hänen ei anneta tulla omaksi itsekseen. Lasta kuormitetaan omilla täyttymättömillä toiveilla. Jokainen vanhempi haluaa, että lapsesta tulisi hänen kaltaisensa.
Lapsella on kuitenkin oma kohtalonsa; jos hänestä tulee vanhempiensa kaltainen, hän ei tule koskaan omaksi itsekseen. Ellei ihminen tule omaksi itsekseen, hän ei voi koskaan olla tyytyväinen; hän ei voi olla sovussa olemassaolon kanssa. Hän kokee aina, että jotain puuttuu.
Vanhemmat rakastavat lastaan ja käskevät lasta rakastamaan heitä, koska he ovat hänen äitinsä ja isänsä. Tämä on outo ilmiö, eikä kukaan tunnu olevan tietoinen siitä. Ei lapsen tule rakastaa vanhempiaan vain siksi, että he ovat hänen vanhempiaan. Äidin on oltava rakkauden arvoinen; ei riitä, että on äiti. Eikä isä ole automaattisesti rakkauden arvoinen. Pelkkä isän olemassaolo ei herätä lapsessa valtavaa rakkauden tunnetta tätä kohtaan. Mutta sitä odotetaan... eikä lapsiraukka tiedä mitä tehdä. Hän alkaa teeskennellä; se on hänen ainoa mahdollisuutensa. Hän alkaa hymyillä silloinkin, kun hänen sydämensä ei hymyile; hän alkaa ilmaista rakkautta, kunnioitusta ja kiitollisuutta, vaikka se on valheellista. Hän alkaa näytellä, hänestä tulee kuin tekopyhä poliitikko alusta alkaen.
Omien alkuperäisten kasvojensa tunteminen on ensimmäinen askel rakkaudelliseen, ilontäyteiseen elämään. Kykenet antamaan hyvin paljon rakkautta, sillä rakkaus ei kulu loppuun. Se on mittaamatonta, sitä ei voi kuluttaa loppuun. Mitä enemmän annat, sitä enemmän kykenet antamaan.
Suurin kokemus elämässä on se, kun antaa ilman mitään ehtoja, eikä odota vastineeksi edes kiitosta. Päinvastoin, todellinen, aito rakkaus tuntee kiitollisuudenvelkaa ihmistä kohtaan, joka on vastaanottanut rakkauden. Hän olisi voinut torjua sen.
Lähde:
Osho, Rakkaus, vapaus, yksinolo - ihmissuhteiden kolme ulottuvuutta, 2013 Delfiini Kirjat
