Kaikki olemme varmaan kuulleet ikävistä, haitallisista vapaista radikaaleista ja ehkä yhdistämme aiheeseen antioksidanttien hyödyllisyyden. Harvemmin tulee kuitenkaan ajateltua asiaa sen enempää.
Ikääntyminen johtuu osaltaan vapaiden radikaalien aiheuttamasta vahingosta. Vapaita radikaaleja syntyy normaalin soluaineenvaihdunnan sivutuotteina sekä ympäristöstä saaduista myrkyistä. Mitokondrion toiminta saattaa hyvinkin olla määräävä tekijä siinä kuinka kauan elämme. Mitokondriot ovat joka solussa toimivia energiakeskuksia, jotka tuottavat energiaa elimistön tarpeisiin ja energiaa tuottaessaan ne tuottavat myös vapaita radikaaleja.
Nykytietämyksen mukaan ikääntyminen ja sen mukanaan tuomat rappeuttavat sairaudet johtuvat osaltaan siitä, että kykymme taistella vapaita radikaaleja vastaan heikkenee pikkuhiljaa. Nykyään ymmärrämme myös terveellisten elintapojen, ruuan ja liikunnan merkityksen kuten myös erilaisten runsaasti antioksidantteja sisältävien ravintoaineiden tärkeyden hidastaaksemme ikääntymistä ja auttaaksemme elimistöämme.
Vapaat radikaalit -teoria jätti yhden kysymyksen ilman vastausta: kuinka solu kykenee havaitsemaan oksidatiivisen vahingon ja pystyy sitten tuottamaan tai hyödyntämään antioksidantteja korjataakseen itseään? Tänä päivänä vastaus alkaa pikku hiljaa aueta ja keskittyy pitkälti Nrf2:een.
Kun Nrf2 aktivoituu, se voi vaikuttaa yli 200:aan geeniin, jotka auttavat solua tuottamaan omia suojaavia molekyylejä. Nämä molekyylit suojaavat oksidatiivista stressiä ja tulehdusta vastaan, poistavat vahingoittuneita proteiineja ja panevat alulle DNA:n korjaamisen. Nrf2 toimii kaikissa nisäkkäissä ja se on biljoonien vuosien evoluution tulos. Se on todella monimutkainen ja viisaan säästeliäästi toimiva systeemi.
Nrf2-systeemi on itseparantava. Se on syntynyt suojaamaan meitä elämän vastoinkäymisiltä ja aktivoituu toimimaan stressitekijöiden ilmaantuessa. Monet terveyttä edistävät molekyylit, joiden on pitkään ajateltu olevan potentiaalisia antioksidantteja, toimivat osaltaan säätelemällä Nrf2:ta. Nrf2 on luultavasti yksi syy miksi parsakaalissa oleva sulforaani on potentiaalinen apu taistelussa syöpää ja tulehduksia vastaan - sulforaanin tiedetään onnistuneesti aktivoivan Nrf2:ta.
Nrf2 aktivoi entsyymejä, jotka tekevät myrkkyjä haitattomammiksi. Nrf2 aktivoituu ainoastaan, kun solu kohtaa stressitekijän. Siihen asti Keap1-molekyyli pitää Nrf2:n solussa hiljaisena. Solun stressaantuessa Keap1 päästää irti Nrf2:n, joka siirtyy solun tumaan ja vaikuttaa moniin geeneihin. Nämä ARE-välitteiset geenit syytävät ulos tehokkaita luonnollisia antioksidantteja ja vaiheen II maksan puhdistamis entsyymejä.
Metylaatiokierto on maksan II vaiheen pääasiallinen toksiinien poistoreitti, jossa vaikeasti tunnistettavat ja huonosti veteen liukenevat tai kokonaan liukenemattomat aineet muutetaan vesiliukoiseen muotoon, jotta ne voidaan poistaa elimistöstä helposti.
TARKEMMIN KERROTTUNA:
Keap1-Nrf2-signalointitie säätelee soluja suojaavien geenien ilmentymistä vasteena hapetus- ja
elektrofiiliselle stressille. Keap1 on solun hapetustasapainolle herkkä proteiini, jonka modifioituminen johtaa Nrf2-transkriptiotekijän aktivoitumiseen. Aktivoiduttuaan Nrf2 kulkeutuu tumaan, jossa se sitoutuu antioksidanttivaste-elementtiin (ARE) kohdegeeniensä säätelyalueilla, aktivoiden geenien luennan.
Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että Keap1:n kysteiinien modifikaatio johtaa Nrf2:n kertymiseen
tumaan ja Nrf2:n kohdegeenien ilmentymisen lisääntymiseen. Stressitekijän poistuttua Keap1 hakee Nrf2:n taas suojaansa pois tumasta ja se hajotetaan. Tämän seurauksena Nrf2 palautuu odotustilaan / odotus-olomuotoonsa kunnes sitä taas tarvitaan seuraavan stressitekijän ilmaantuessa elimistöön.
Koska reaktiivisia happiradikaaleja muodostuu normaaleissa elintoiminnoissa on elimistöllä omia, sisäsyntyisiä mekanismeja reaktiivisten happiradikaalien määrän rajoittamiseksi. Näistä tärkeimpiä ovat happiradikaaleja vaarattomiksi molekyyleiksi muuttavat entsyymit, joista parhaiten toiminnaltaan tunnetaan superoksididismutaasi, katalaasi ja glutationiperoksidaasi. Superoksididismutaasi hajottaa nimensä mukaisesti superoksidia, kun taas katalaasi ja glutationiperoksidaasi hajottavat erityyppisiä peroksideja. Nrf2 aktivoi näitä entsyymejä sääteleviä geenejä.
TAKAISIN KANSANTAJUISEEN LAAJUUTEEN
Nrf2:n tärkein lahja maailmalle voi hyvin olla sen kyky muuttaa vaarallisia aineita vaarattomiksi ja poistaa ne elimistöstämme. Lisäksi Nrf2 auttaa uusien mikondrioiden syntymistä, joita tarvitaan energian tuottamiseen, soluhengitykseen ja soluaineenvaihduntaan, toimintoihin jotka ikääntyessämme huonontuvat. Nrf2 edesauttaa myös lihasten korjaantumista ja palautumista ja vähentää lihasvahinkoja.
Mielenkiintoista kyllä, mutta terveyttä edistävät fytokemikaalit hedelmissä ja vihanneksissa saavat aikaan stressitekijän, johon Nrf2 reagoi. Hedelmät ja vihannekset selviävät hengissä kohdatessaan patogeeneja, tuhoeläimiä ja haastavia sääolosuhteita syytämällä ulos molekyylejä, kuten tanniineja ja oksidantteja, jotka suojaavat niitä. Hedelmät ja vihannekset eivät sisällä siis ainoastaan ravintoa, vaan myös kemiallisen kartan immunologisesta hengissäselviytymis-mekanismistaan ja kyvyn sysätä meidän oma Nrf2 liikkeelle.
Esimerkiksi viinirypäleköynnös, joka saa liian paljon aurinkoa tai jota tuholaiset tai patogeenit häiritsevät syytää ulos resvetrarolia ja suojaavia tanniineja. Sitten me syömme näitä viinirypäleitä ja elimistömme reagoi näihin fytokemikaaleihin lisäämällä Nrf2 määrää, siten suojaten meitä ja lisäämällä vastustuskykyämme sairauksille ja stressille.
Nrf2:ta tutkitaan paljon. Nrf2 ja sen määrän lisäämisen oppiminen voi vaikuttaa tulevaisuudessa monien sairauksien hoitoon. Nrf2:een liittyviä tutkimuksia on tehty ainakin MS-tautiin, Parkinsonin tautiin, Huntingtoning tautiin, syöpään ja diabetekseen liittyen.

Nrf2, lyhyestä virsi kaunis eli suoraan asiaan, mistä sitä saa tai siis oikeastaan mitkä ravintoaineet ja ravintolisät edesauttavat Nrf2:n toimivuutta. Monet polyfenolit, tokoferolit ja tokotrienolit, rikkiyhdisteet sipuliperheistä, karotenoidit, kalaöljy ja molekyylit kuten Gingko biloba, granaattiomenauute ja silymariini stimuloivat Nrf2:ta.
Muutamia varteenotettavia hyvälaatuisia Nrf2-stimuloivia ravintolisiä ovat seuraavat:
Thorne-Research-Green-Tea-Phytosome-60-Veggie-Caps
Vihreässä teessä on tärkeitä polyfenoleita, joista Epigallocatechin-3-gallate (EGCG) lisää Nrf2 määrää solun tumassa ja säätelee useita Nrf2 kohdegeenejä.
Life-Extension-European-Milk-Thistle-120-Softgels
Maarianohdakkeesta saa silymariinia, joka koostuu kolmesta flavonoidista: silybiini, silydioniini ja silykristiini. Silymariinia on pidetty erityisesti maksan toimintaa tukevana ja mahdollisesti monia syöpiä estävänä aineena. Uudempien tutkimusten mukaan silymariini saattaa hyödyttää munuaisia, suojata sydäntä, estää insuliiniresistenssin kehittymistä ja auttaa jopa Alzheimerin taudissa. Kuinka yksi kasvin ainesosa voi olla näin tehokas. Yksi mahdollisuus on Nrf2 aktivoimisen kautta. Silymariini lisää Nrf2 liikkumista solun tumaan.
Life-Extension-Full-Spectrum-Pomegranate-30-Softgels
Granaattiomenalla on huomattavia antioksidanttisia vaikutuksia suojaamaan soluja hapetusstressiltä ja solukuolemilta. Hedelmä sisältää ainakin kolmea tehokasta antosyaania. Uudempien tutkimusten mukaan granaattiomenauute lisää Nrf2 ilmaisua. Granaattiomena vaikuttaa siis useampaan geeniin, joita Nrf2 kontrolloi. Tämä voi olla erittäin relevanttia maksasairauksissa yleensä.
Doctor-s-Best-Extra-Strength-Ginkgo-120-mg-360-Veggie-Caps
Neidonhiuspuu on yksi kauimmin eläviä puulajeja maailmassa. Neidonhiuspuulla on paljon eri käyttökohteita kansanlääkinnässä ja uudet tutkimukset viittaisivat neidonhiuspuunkin tehon olevan yhteydessä Nrf2:een, joka Gingkon läsnäollessa auttaa stimuloimaan vaiheen II puhdistavia entsyymejä maksassa.
Life-Extension-Optimized-Resveratrol-with-Synergistic-Grape-Berry-Actives-250-mg-60-Veggie-Caps
Resveratrolista on puhutti jo pidemmän aikaa, mutta vasta nyt on alettu ymmärtää sen Nrf2:ta säännöstelevä vaikutus. Resveratroli sysää Nrf2.n liikkeelle, vahvistaen umpierityssysteemin, sydän- ja verisuonien toimintaa sekä hermoston toimintaa.
Thorne-Research-Crucera-SGS-60-Veggie-Caps
Sulforaani on ollut tutkimuksen kohteena kiitettävästi, vuodesta 1992 on tehty noin 1200 tutkimusta. Sulforaania saa mm. parsakaalista, kaalista, lehtikaalista ja kukkakaalista. Sulforaani vaikuttaa Keap1:een. Sulforaani suojaa munuaisia, keuhkoja, maksaa, ihoa ja silmän verkkokalvoa nimenomaan aktivoiden Nrf2:ta.
Eiköhän näillä saada Nrf2 pysymään hereillä ja valmiina toimimaan tarpeen vaatiessa!
Lähteet: http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20140293/urn_nbn_fi_uef-20140293.pdf
https://terveystavaksi.wordpress.com/2014/08/04/homealtistus/
http://www.nutricology.com/infocus/201505_nrf2.htm