Tämän sivuston tarkoituksena on tarjota sulle kans laadukkaita ravintolisiä ja monipuolisesti vaihtoehtoisia näkemyksiä. Sulle kans ei ole teknisesti hienoimmin toteutettu. Sulle kans toivoo kuitenkin pystyvänsä tarjoamaan sulle kans jotakin niin paljon, että haluaisit käyttää iHerb-alennuskoodia HUH943 ja muita sivun tuotelinkkejä.
sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Sinulla on lupa haluta
"Useimmat ovat hukanneet kykynsä haluta. Ihmisillä on paha olla, rauhaa ja iloa ei löydy, vaikka saamista riittää. Mikään saaminen ei voi tyydyttää, jos kyky haluta ja kaivata on kadonnut.
Ihminen rajautuu ainutkertaiseksi omaksi itsekseen siinä erityisessä tavassa, jolla hän tahtoo elämänsä tai jolla elämä tahtoo hänet; sama asia. Arjen käytännöissä elämän syvä tahto meissä ilmenee haluamisena. Tärkeä on harjoitella haluamista, ei saamista. Halun sisältö ja kohde on toissijaista.
Lapsia seuratessa näkee, että lelukatalogeja selatessaan he eivät oikeastaan halua, heidän mielensä kiinnittyy saamiseen. Aikuiset ovat näyttäneet heille mallin.
Aikuisten ajatukset ovat juuttuneet kaukaa lapsuudesta kaikuviin perusteluihin, jotka suuntaavat päähuomion saamiseen. Ei kannata edes kuvitella haluavansa, jos kuitenkaan ei saa haluamaansa. Et saa mitä haluat, koska et ole ollut tarpeeksi kiltti, eilenkin kaadoit maitolasin ja jätit puuron syömättä. Et saa karkkia, koska se on epäterveellistä ja siitä tulee reikiä hampaisiin. Se, mitä haluat, on aina liian kallista, liian väkivaltaista, liian kitsiä ja krääsää, pintamuotia, ei tarpeeksi lämmintä ja järkevää eikä se sovi sinulle koska olet liian laiha, liian lihava, liian kalpea, liian punakka... Halu nujertuu varhain.
Kyky haluta jää kehittymättä myös silloin, kun kaiken saa haluamattakin.
Mitä enemmän lapsesta lähtien oppii saamaan kaiken helposti ja valmiina, tarvitsematta tai ehtimättä haluta, sen heikommin kehittyy yhteyden säie omaan tahtoon. Sen ohuemmaksi jää raja ulkomaailmaan ja epämääräisemmäksi oman elävyyden tunto, että olen olemassa, minä.
Lapset ja monet aikuisetkin kruksaavat toivomukset joulupukille kaupan katalogeista ja etsivät onnea mainosten lupauksista. Ulkomaailma työntyy täyttämään jo hyvinkin pienen lapsen sielua valmiilla kuvillaan. Tilaa omille mieliteoille tai mielikuvitukselle jää vähän, jos ollenkaan. Yrityksenä korjata minuudentunnon heikkoutta voi nähdä sen, että on saatava yhä enemmän ja heti, kaikki. Alituinen saamisen pakko tarvitaan korvaamaan kehittymättä jäänyttä halun "aistia".
Marketin karkki- tai leluhyllyn ihanuuksia punaisena ja hikisenä tavoitteleva, kiljuva leikki-ikäinen on jokapäiväinen näky. Mielessä käy helposti, kas, siinäpä on lapsella vahva tahto! Tuskin. On luonnollista, että lapsi haluaa karkin tai lelun. Jos aikuinen antaa hänelle rauhan haluta, hän todennäköisesti kiinnittää halunsa nopeasti seuraavaan houkutukseen.
Ei ole pakko saada tavaraa, jos saa haluta.
Aikuinen kuitenkin tuntee velvollisuudekseen joko antaa tai kieltää halun kohde. Lapsen halutessa alkaa monisanainen selittely, miksi lapsi ei voi saada. Pelkkä haluaminen sisäisen tahdon ilmauksena kielletään.
Selityksiä ja perusteluja ei leikki-ikäinen kuitenkaan ole kypsä ymmärtämään. Mitä enemmän ja painokkaammin aikuinen selittää, sen enemmän lapsi ahdistuu. Lapselle kysymys on pohjimmiltaan siitä, saako se tahtoa eli saako se olla olemassa omana itsenään. Siksi tilanteet kärjistyvät ja karkaavat käsistä hurjaan epätoivoon. Valtataistelu repii sekä aikuista että lasta. Ja kumpikin häviää, sekä taistelun hetkessä että pitkälle tulevaisuuteen.
Vanhempi koke epäonnistuneensa vanhemmuudessaan. Lapsessa vahvistuu väärinkäsitys, että saaminen on tärkeää, ei haluaminen. Mikä pahempaa, hänessä vahvistuu myös väärinkäsitys, ettei hänellä ole lupa haluta. Se tarkoittaa, ettei hänellä ole lupa olla, kuka hän on. Elämäntahto ja itsetunto estyvät.
Kaikki tämä koskee myös paljon puhuttuja sisäisiä lapsia ja löytynee monen masennuksen ja ahdistuksen takaa."
Ei löytynyt Tuurin Kyläkaupastakaan hakemanilaista hevosta. Olisikohan iHerbissä?
Iherbissä näyttäisi olevan mielenkiintoisia uusia tuotteita, kuten edullinen vahva astaksantiini California-Gold-Nutrition-Astaxanthin-Triple-Strength-Natural-U-S-Sourced-Made-No-GMOs-12mg-120-Veggie-Softgels ja krilliöljykapseli California-Gold-Nutrition-Antarctic-Krill-Oil-with-Astaxanthin-RIMFROST-Natural-Strawberry-Lemon-Flavor-1000-mg-120-Fish-Gelatin-Softgels.
Lähde: Siikala Helinä, Elämän ekaluokkalaiset, Kustannusosakeyhtiö Otava 2006
Tunnisteet:
halu,
haluaminen,
saaminen,
sisäinen tahto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)