maanantai 7. maaliskuuta 2016

Ntriumlauryylisulfaatti ja muut kemikaalit, joita saamme ihon kautta


Se mitä laitat ihollesi voi olla vaarallisempaa kuin jos söisit saman asian


Kauniita, vetoavia tuotepakkauksia

Hurmaavan ihania tuoksuja

Houkuttelevia lupauksia


Keskivertohenkilö käyttää yhdeksää eri hygienia- ja kosmetiikkatuotetta päivän aikana ja altistuu 126 eri kemikaalille. Keskiverto nainen laittaa kasvoilleen yli 200 kemikaalia päivittäin, joista 60 % imeytyy verenkiertoon. Kun peset hiuksesi shampoolla 20 verisuonta, 650 hikirauhasta ja 1000 hermopäätettä imevät myrkkyjä itseensä.





Sodium lauryl sulfate (SLS) natriumlauryylisulfaatti/sodium laureth sulfate (SLES) löytyy lähes kaikista shampoista, hiusväreistä, hammastahnoista, nestemäisistä saippuoista, pyykinpesuaineista, suihkugeeleistä ja kylpyvaahdoista. Vaikka SLS on peräisin kookoksesta, se on kaikkea muuta kuin luonnollinen. Valmistusprosessin aikana SLS usein saastuu syöpää aiheuttavalla 1,4 dioksaanilla.

Syödessämme syljen ja mahan entsyymit auttavat pilkkomaan ja poistamaan kemikaaleja. Iholta kemikaalit imeytyvät suoraan sellaisinaan verenkiertoon. Ajan kuluessa kemikaalikuormaa kertyy enemmän ja enemmän elimistöön, koska meillä ei ole niitä hajottavia entsyymejä. Nimenomaan tämä jatkuva kemikaalikuorman pikkuhiljaa lisääntyminen on se suuri riski esimerkiksi natriumlauryylisulfaatin suhteen. Tämän tapaista normaalikäytöstä johtuvaa pitkäaikaista altistusta kosmetiikan kemikaaleille ei ole tutkittu lainkaan. On sanomattakin selvää, että melkein mikä vaan kemikaali ärsyttää silmiä suoraan silmään laitettaessa kuten on tutkittu SLS:ää eläinkokein.

Emme altistu vain yhdelle kemikaalille vaan tuhansille päivä toisensa jälkeen. Yhdessä tuotteessa on jo aikamoinen kemikaalien cocktail, joten mitenköhän yhteisvaikutukset sitten. Joka vuosi markkinoille tulee lisää uusia kemikaaleja. Aina kun  kuluttajat oppivat välttämään yhtä ainesosaa, on teollisuudella jo uusi vastaava kemikaali tilalle.


Ihonhoitotuotteiden valinta tulisi tehdä yhtä tarkasti kuin ravinnon valinta. Se mitä laitamme ihollemme päätyy sisällemme!


"Natural" ja "organic"-sanat eivät takaa, että kosmetiikkatuotteessa olisi vain luonnollisia ainesosia. Ei eläinkokein testattu ei oikeastaan pidä myöskään paikkaansa, koska kaikki kemikaalit on testattu eläinkokein, vaikka itse valmista tuotetta ei olisikaan.

Lähes puolet etoksiloituja pinta-aktiivisia aineita sisältävästä kosmetiikasta sisältää dioksiinia. 1,4 dioksaani on karsinogeeninen aine, joka vaikuttaa hengitysteiden, ihon kautta ja sisäisesti nautittuna.
"Myreth," "oleth," "laureth," "ceteareth," ja kaikki muut "eth-loppuiset," "PEG," "polyethylene," "polyethylene glycol," "polyoxyethylene," tai "oxynol" ovat vältettävien ainesosien listalla, jos haluaa varmistaa 1,4 dioksaanin välttämistä.  Esimerkiksi sodium laureth sulfate sekä polysorbate 60 ja polysorbate 80 ovat usein saastuneet 1,4 dioksaanilla. Virallinen kanta on, että 1,4 dioksaanin saanti kosmetiikkatuotteista on niin vähäistä, että se ei aiheuta vaaraa ihmiselle. Vaihtoehtojakin kuitenkin on, joten kannattaako ottaa riskiä.

Yksi yleinen aine shampoissa on triethanolamine, trietanoliamiini. Jos, ja kun shampoossa on myös sodium lauryl sulfate, natriumlauryylisulfaattia, niin muodostuu nitrosamiineja, jotka ovat solumuutoksia aiheuttavia aineita. Eli vaikka yksittäistä ainetta pidettäisiin turvallisena, niin tuotteessa olevien kaikkien kemikaalien yhteisvaikutusta ja näin syntyneitä uusia yhdisteitä ei olekaan tutkittu. Saattaa kestää vuosia ennen kuin elimistöön jokapäiväisistä tuotteista kertyvä kemikaalikuorma alkaa aiheuttaa oireita ja sairauksia.


Nitrosamiineille voi altistua monien anionisten pinta-aktiivisten aineiden kautta, joita käytetään 90 %:ssa vaahtoavista tuotteista.


  • Sodium Lauryl Sulfate (SLS)
  • Sodium Laureth Sulfate (SLES)
  • Ammonium Lauryl Sulfate (ALS)
  • Ammonium Laureth Sulfate (ALES)
  • Sodium Methyl Cocoyl Taurate
  • Sodium Lauroyl Sarcosinate
  • Sodium Cocoyl Sarcosinate
  • Potassium Coco Hydrolysed Collagen
  • TEA (Triethanolamine) Lauryl Sulfate
  • TEA (Triethanolamine) Laureth Sulfate
  • Lauryl or Cocoyl Sarcosine
  • Disodium Oleamide Sulfosuccinate
  • Disodium Laureth Sulfosuccinate
  • Disodium Dioctyl Sulfosuccinate etc 


Monissa hiustenhoitoaineissa käytetään kationisia pinta-aktiivisia aineita, jotka ovat synteettisiä, allergisoivia ja myrkyllisiä sekä tekevät hiuksista pitemmän päälle kuivat ja hauraat.

  • Stearalkonium chloride
  • Benzalkonium chloride
  • Cetrimonium chloride
  • Cetalkonium chloride
  • Lauryl dimonium hydrolysed collagen 


Metyyli-isotiatsolinoni, methylisothiazolinone (löytyy mm. Fairysta) ja methylchloroisothiazolinone ovat aineita, joita sisältäviä tuotteita en suostu enää ostamaan. Metyyli-isotiatsolinoni on erittäin herkistävä aine, jolle altistumme nykypäivänä usein. Kyseinen säilöntäaine on tuttu kosmetiikasta ja mm. sisämaaleista. Astioiden peseminen metyyli-isotiatsolinonia sisältävällä astianpesuaineella aiheuttaa altistusta niin käsien ihon kuin hengitysilman kautta. Lämpimällä vedellä peseminen höyrystää aineen hengitysilmaan, josta se kulkeutuu keuhkojen kautta elimistöön.






Kuinka turvallisia ja luonnollisia käyttämämme tuotteet ovat?
 


Andalou-Naturals-Shampoo-Lavender-Biotin-340-ml

sisältää valitettavasti Sodium Methyl Cocoyl Taurate -ainetta, joka voi aiheuttaa nitrosamiinien muodostumista, jotka ovat eläinkokeissa aiheuttaneet syöpää. Sodium Methyl Cocoyl Taurate on kuitenkin kai joten kuten luonnollinen pinta-aktiivinen aine.  Etyyliheksyyliglyseriini, ethylhexylglyserin on usein säilöntäaineena parabeenien sijasta. Luonnosta ehkä peräisin, mutta ei niin luonnollinen kuitenkaan kaiken prosessoinnin jälkeen.

Vaikea välttää kaikkia kemikaaleja tulematta hulluksi, joten kompromisseja on tehtävä. Luonnonmukainen shampoo muutaman kemikaalin kanssa on varmasti parempi valinta kuin marketin perusshampoo kymmenine kemikaaleineen. Jälleen kerran kuluttajan on osattava lukea valmistusaine- INCI-listaa ja tiedettävä mitä hakee! Ja sanottakoon myös, että ei kaikki luonnollinenkaan mitään myrkytöntä/haitatonta ole. Luonnosta peräisin olevat ainesosat voivat olla ihan yhtä lailla ihoa ärsyttäviä ja allergisoivia kuin synteettisetkin.

Epäilyttävältä kuulostava Sodium Cocoyl Isethionate taitaa olla mieto ja täysin biohajoava aine, joka käy myös vauvoille tarkoitettuihin tuotteisiin. Aine voi kuitenkin mahdollisesti aiheuttaa ihoärsytystä ja ihottumaa.

Yleisesti ottaen kannattaa aina suhtautua hieman varauksellisesti luonnonkosmetiikka-, "natural"-tuotteisiin, jotka INCI-listassaan käyttävät kemiallisten ainesosien jälkeen selvennystä kookosöljystä peräisin, from coconut oil. Kyse tuskin on kovinkaan luonnollisesta ainesosasta, vaikka ei välttämättä vaarallisimmastakaan päästä.


Madre-Labs-Young-Cell-Serum-28-g 

Tämä ei ole luonnonkosmetiikkaa eikä sitä sellaisena markkinoidakaan. Varmaankin säilöntäaineenvirkaa toimittamassa fenoksietanoli, phenoxyethanol, joka voi aiheuttaa ihoärsytystä ja polttoa. Fenoksietanolia suositellaan käytettäväksi tämänlaisissa "isosuisissa" pakkauksissa olevissa voiteissa pitämään pakkauksen reuna-alueet pilaantumatta. 

Dimethicone, dimetikoni on silikonijohdannainen, joka estää ihoa hengittämästä kuin olisi muovikalvo ympärillä, ei hyvä asia. "Kalvon" alle jäävät bakteerit, tali ja epäpuhtaudet, joten finnejä saattaa syntyä. Silikonit eivät imeydy ihon läpi eikä niitä pidetä komedogeenisinä eli ihohuokosia tukkivina. Dimethicone auttaa ihohoitotuotetta levittymään hyvin, mutta ei ole biohajoava ja voi herkkäihoisille aiheuttaa allergisen reaktion. Kaikkia -cone ja -xane loppuisia ainesosia voi olla syytä karttaa. -xane loppuiset ovat syklosiloksaaneja, silikoniryhmä sekin. Toisaalta yli 80 % ihonhoitotuotteista sisältää silikoneja ja niillä voi olla hyviäkin vaikutuksia ihoon. Totuudesta on vaikea ottaa selvää. Dimetikonit ovat veteen liukenemattomia "perinteisiä" silikoniöljyjä. Ne toimivat tuotteissa usein emollientteina, ihoa hoitavina ja/tai ihoa suojaavina aineina. INCI-nimenä Dimethicone käsittää kaikenmittaiset silikoniketjut, jotka muodostuvat dimetikoniyksiköistä. Dimetikonit parantavat voiteiden ihotuntumaa, levittyvyyttä ja vähentävät voiteiden valkoista jälkeä iholla. 

Kuluttajiin vetoaa yleensä enemmän luonnolliselta kuuluvat termit kuten esim. kurkku-uute ja ruusujuuriuute kuin kemialliset tuotteessa usein pääosassa olevat ainesosat kuten esim. dimethicone. Täytyy muistaa, että kasveista saatavat tehoaineet ihonhoitotuotteissa on usein prosessoitu aikalailla, jotta tehokas ainesosa kasvista saadaan käyttöön ja pysyvään muotoon, jotta siitä on jotain hyötyäkin. Luonnollinenkaan ainesosa ei siis välttämättä ole niin luonnollinen kuin ajattelisi.

Seerumin ja muiden ihovoiteiden vaikuttavien aineiden halutaan imeytyvän ja pääsevän vaikuttamaan ihoon jopa solutasolle. Joukossa voi siis monestakin syystä olla kemiallisia, suurina annoksina vaarallisia aineita, jotka ihonhoitotuotteessa eivät välttämättä haittaa tee, vaan siis ovat hyödyksi. Vaikuttavia, tehokkaita tuotteitahan kuitenkin haluamme. Todella vaikea siis tietää, mikä olisi parasta.

Säilöntäaineet ovat usein välttämättömiä kosmetiikkatuotteissa. Haluammehan tuotteen säilyvän pilaantumatta ja säilyttävän koostumuksensa oikeanlaisena. Luonnollisena pidetty säilöntäaine sorbic acid/potassium sorbate, kaliumsorbaatti ei sekään taida ihan luonnollista marjoista sellaisenaan kerättyä olla. Yleisesti säilöntäaineita suositellaan sekoitettavan keskenään, koska yksittäisellä aineella on vahvuutensa ja heikkoutensa. Tällöin ei yksittäisen aineen pitoisuus myöskään nouse tuotteessa suureksi, jolloin ihoärsytyksen vaara vähenee. 

Vettä sisältävät tuotteet eli yleisesti kaikki emulsiot vaativat säilöntäaineen. Paksut vettä sisältämättömät voituotteet kuten esim. vartalokuorinta-aineet eivät periaatteessa tarvitsisi välttämättä säilöntäainetta, mutta eiköhän märillä käsillä suihkussa putkiloa käsitellessä tuotteeseen joudu vettä, joten ehkä ihan hyvä, jos tuotteessa kuitenkin on se pahalta kuulostava säilöntäaine. Kaikissa tapauksissa säilöntäainetta ei mainita INCI:ssä, koska se kuuluu termien "other ingredients" tai "fragrance" alle, koska kaikki aineet joita on alle 1 % voidaan merkitä näin FDA:n sääntöjen mukaan.

Tetrasodium EDTA ei kuulu luonnonkosmetiikan käyttöön, mutta taitaa EDTA:na tehostaa säilöntäaineiden vaikutusta. Seerumissa on myös akrylaatteja, muoviyhdisteitä jotka ovat hyvin herkistäviä.

Nyt on käyty läpi ainesosia ainoastaan INCI:n lopusta, joita siis on vähiten tuotteessa. Tässä seerumissa voi oikeasti olla ainesta parempaankin kuin miltä ehkä näyttää. Kovin ihanalta seerumi ei tunnu käytössä, mutta ei pahaltakaan. Kosteuttava se ei ole, imeytyy todella nopeasti. 

Veden jälkeen ainesosaluettelossa on Cetearyl Olivate oliiviöljystä lähtöisin oleva ihoa kosteuttava ainesosa. Myös Sorbitan Olivate on ilmeisen turvallinen. Caprylic/Capric Triglyceride on valmistettu kookosöljystä monimutkaisen prosessin kautta, ilmaisen turvallinen, mutta voi joillekin aiheuttaa ihohuokosten tukkiutumista ja finnejä. 

Itselleni alkaa riittämään tutkiminen tältä erää, tänään jo toinen päivä menossa tämän asian kimpussa. Karitevoin etyyliesteri olisi seuraavana ja sitten tuleekin jo paljon kasviuutteita. Hintaansa nähden tuote on varmasti aika ok.






Lähteet:
http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2010/07/13/sodium-lauryl-sulfate.aspx
http://www.health-report.co.uk/ingredients-directory.htm
http://cincovidas.com/dimethicone-the-truth-behind-this-common-cosmetics-ingredient/
http://chemicaloftheday.squarespace.com/todays-chemical/2009/7/31/ethylhexylglycerin.html
http://www.makingskincare.com/preservatives/
http://personalcaretruth.com/2010/06/preservatives-in-cosmetics-natural-vs-synthetic/
https://incimix.wordpress.com/2012/09/30/silikoni/
http://www.mossopshoney.co.nz/natruel-skincare/Cosmetic+Chemicals+to+Avoid.html 
http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2010/07/29/do-you-know-whats-in-your-shampoo.aspx 

9 kommenttia:

  1. Kumpi on parempi tai pahempi vaihtoehto tämä http://eu.iherb.com/Petal-Fresh-Pure-Volumizing-Shampoo-Rosemary-Mint-16-fl-oz-475-ml/66227 vai mainitsemasi andaloun shampoo? Entä parhaimmat aubreyn ja acuren shampoot, vai onko niitä edes?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kysymyksestäsi. Katson asiaa parempana ajankohtana. Juuri vieraita kylässä pari päivää. Joten hetki menee.

      Poista
    2. Kaikki valmistajat ovat varmasti parhaansa tehneet ja tehneet paljon selvitystyötä tuottaakseen mahdollisimman vaarattoman ja luonnonmukaisen shampoon. Acure organicsin eduksi sanoisin, että ainakin heidän Repairing Argan Shampoossa kemialliset ainesosat tulevat valmistusaineluettelossa myöhemmässä vaiheessa kuin muilla. Andalaou Naturalsin Citrus shampoosta pidin, Biotiini shampoota en ole vielä testannut. Sodium Methyl Cocoyl Taurate ei ole kuitenkaan pienen molekyylikokonsakaan takia hiuksille hellävarainen. Petal Freshin shampoossa Sodium Lauroyl Sarcosinate, Cocamidopropyl Betaine ja Sodium Cocoyl Isethionate ovat molekyylikooltaan suuria ja siten hellävaraisia. Olisiko ehdottamasi shampoo parempi, ehkä. Sodium Lauroyl Sarcosinate aiheuttaa saman nitrosamiinivaaran kuin Sodium Methyl Coco Taurate. Aubrey Organicsinkin shampoot ehdottomasti ovat kokeilemisen arvoisia. Niistä ei pitäisi löytyä mitään kauhean hälyttävää. Itse en pitänyt Rosa Mosqueta shampoosta, teki hiukset kauhean näköisiksi. Syväpuhdistavasta shampoosta taas pidän. Kaikissa shampoissa tarvitaan joku pinta-aktiivinen aine, jotta ne vaahtoavat. Täysin luonnollinen shampoo on ehkä mahdoton tehdä kaupalliseen tarkoitukseen ainakin. Esimerkiksi rikkihappoa tarvitaan monessa kemiallisessa prosessissa, jolloin tuotteeseen jää mitättömän pieniä määriä sulfaatteja, joita ei tarvitse mainita. Sodium Cocoyl Isethionate saattaa valmistusprosessinsa kautta aiheuttaa tuotteeseen sulfaatteja noin 0,3-0,5 %. Tämän enempää en ole saanut aiheesta selville. Mielestäni kaikki mainitut shampoomerkit ovat paljon parempia kuin kauppojen shampoot. Joten ei auta kuin kokeilla mikä itseä eniten miellyttää.

      Poista
  2. Olen käyttänyt muutaman kuukauden Desert Essencen shampoota, hoitoainetta ja suihkugeeliä. Ei taida olla sulfaatteja?

    VastaaPoista
  3. Itse olen käyttänyt Desert Essencen hoitoainetta Italian Red Grape, josta olen pitänyt. Siinä ei ole sulfaatteja. Coconut hoitoaineessa taas näyttää olevan joku behentrimonium methosulfate. Vaihtelee siis jonkin verran eri tuoksuisissa tuotteissa käytetyt aineet. Joissain on fragrance eli keinotekoinen tuoksu kuten tuossa kookoksessa ja toisissa taas luonnollinen kuten käyttämässäni hoitoaineessa. Shampoissa ainakin suurimmassa osassa on sodium coco sulfate -ainetta, jota monet pitävät kemialliselta rakenteeltaan samana kuin natriumlauryylisulfaatti, siksi en ole ostanut tämän sarjan shampoota. Tätä juttua kirjoittaessani ihmettelin, kun en törmännyt kertaakaan sodium coco sulfaatin vaarallisuuteen tai vaarattomuuteen. Suihkugeeleissä samoin sodium coco sulfate eli joku sulfaatti kuitenkin. Kuinka paljon siitä on haittaa, en tiedä. Muutenhan nämä tuotteet kyllä vaikuttavat aika hyviltä valinnoilta. Ja esim.tuossa kookosshampoossa sodium coco sulfate on veden jälkeen vasta 8. aineena!

    VastaaPoista
  4. Hei! Tilaamassani paketissa on pumpulia. Jos paketti jää tulliin niin onko pumpulilla sama koodi kuin kosmetiikalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, varmaan pumpulille on oma koodi olemassa. Kannattaa kysyä tullineuvonnasta millä koodilla haluavat sen tullattavan, jos niikseen tulee. Yleensä tarvitsee tietää todella tarkkaan kaikki yksityiskohdat, millaisessa muodossa pumpuli on jne., jotta saa tietää tarkan koodin. Käytännössä tullineuvonta tuskin sinulle täsmälleen oikeaa koodia etsii, vaan antaa jonkun yleisen sekalaisen tavaran koodin käytettäväksi.

      Poista
  5. Onko näihin jotain faktatietoa vai oma musta tuntuu mielipide?
    ”Keskiverto nainen laittaa kasvoilleen yli 200 kemikaalia päivittäin, joista 60 % imeytyy verenkiertoon. Kun peset hiuksesi shampoolla 20 verisuonta, 650 hikirauhasta ja 1000 hermopäätettä imevät myrkkyjä itseensä”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tiedot ovat peräisin käyttämistäni lähteistä. Lähdeluettelo löytyy jutun lopusta.

      Poista