sunnuntai 14. elokuuta 2016

Naisjohtajalla ja kollageenilla on vahvuuksia, joista innostuu aina uudestaan


Naisten johtamat yritykset ovat keskimäärin 10 % muita kannattavampia.

Menestymiseen ei enää riitä se, että jokin yksittäinen taho tai ihminen yksilönä hyötyy, vaan se, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä ja voivat katsoa saavansa tilanteesta lisäarvoa.

Toisten tukeminen ja innostaminen on johtajan tärkeimpiä tehtäviä. Empatia tuleekin korostumaan tulevaisuuden työelämässä. Naisille ominainen tapa olla läsnä, kuunnella ja osoittaa myötätuntoa auttaa heitä johtajina ymmärtämään, mitä organisaatiossa tapahtuu.

Naisten johtamistapa parantaa esimiestyön laatua. Naisten johtamistapaan kuuluvat keskustelu- ja vuorovaikutustaidot lisäävät työntekijöiden kykyä ymmärtää työn tavoitteita ja omaa rooliaan ja merkitystään itseään isommassa kokonaisuudessa. Kun mieli on joustava, on helpompi toimia tarkoituksenmukaisella tavalla erilaisissa muutoksissa. Myös haastavien tilanteiden hallinta helpottuu.


MERKITYKSELLISYYDEN TUNNE ANTAA IHMISELLE SYYN TEHDÄ PARHAANSA PÄIVITTÄIN.




Naisten etenemisen todellinen pullonkaula on usein keskijohdossa, johon naisten urakehitys tyssää usein jo 35-41 -vuoden iässä. Naisjohtajien määrän kasvu tulevaisuudessa on kuitenkin vääjäämätöntä. Samalla vaihtoehtojen määrä kasvaa, ajattelu laajenee ja yhä useampi asia tulee mahdolliseksi. Naisia estää nousemasta työelämässä lähinnä arkuus ja vastoinkäymisten pelko. He eivät uskalla aina seistä asiansa takana, jos kohtaavat vastustusta. Oman potentiaalinsa tunnistaminen ja uskallus ylittää itsensä auttavat elämään merkityksellistä elämää. Tällöin ihminen on niin sanotusti elementissään ja elää nautinnollista, tavoitteellista ja selkeää elämää.

Esimiehen työssä on opittava rakentamaan luottamusta ja läsnäolotaitoa. Johtajan on työssä onnistuakseen oltava riittävän epäitsekäs. Tärkeintä on tiimin luottamuksen synnyttäminen. Siihen tarvitaan empatiaa ja kykyä kuunnella. Kuunteleva johtaja osaa olla aidosti läsnä.

Naisjohtajien etuna on sosiaaliset taidot, myötätunto ja nöyryys, joita ei pidä nähdä heikkoutena. Nöyryys haastaa tekemään ja oppimaan lisää, jolloin näkee osaamisensa realistisesti ja pystyy kehittymään. Jokaisen on mahdollista kasvaa ja kehittyä halki elämänsä, ei pelkästään lapsuudessa ja nuoruudessa. Mielikuvaharjoituksin ja ajattelun rakenteiden muokkaamisen avulla ihminen saa sisäiset voimavarat optimaalisesti käyttöönsä. Se, mitä tästä seuraa, riippuu olosuhteista ja päätöksistäsi.

Myötätunnon lisäksi on osattava olla tarvittaessa tiukka ja jämäkkä. Johtajana joutuu esimerkiksi tilanteisiin, joissa on puututtava alaisten epäasialliseen käytökseen. Silloin johtajan tehtävä on taata tiimin toimintakykyisyys asettamalla selkeät rajat. Suoraan puhuminen ja asioiden esiin nostaminen on reilua ja opettavaista toisille osapuolille. Kun alaiset tuntevat johtajan ja tietävät hänen olevan reilu tyyppi, on heidän helpompi hyväksyä ajoittainen tiukkuus.







Naisjohtaja pitää tietenkin huolta itsestään niin, nivelistä, luista, lihaksista, kynsistä, hiuksista ja ihosta tyypin 1 ja 3 kollageenijauheen avulla. Doctor's BEST -tuotteet ovat aina laatutavaraa eikä kollageenijauhe tee poikkeusta. Jauhe on entsymaattisesti hydrolisoitua eläinkollageenia naudasta. Elimistö pystyy käyttämään jauheesta saatavat aminohapot tehokkaasti hyödyksi kunhan sekoittaa jauheen veteen ja juo sen tyhjään vatsaan vähintään 30 minuuttia ennen ateriaa eikä ota samalla kertaa muita proteiineja. Päivän aikana voi muuten kyllä käyttää haluamiaan proteiinijauheita ja muita proteiinituotteita ihan normaalisti.

Kollageeni on elintärkeä tukikudosten proteiini. Kollageenin tuotanto hiipuu pikkuhiljaa 25-vuotiaasta eteenpäin ja loppuu kokonaan viidenkympin tietämillä. Tämä näkyy ihon ohenemisena ja veltostumisena, syntyy juonteita ja ryppyjä. Naisjohtaja tietää kauneuden tulevan sisältäpäin ja arvostaa kollageenijauheen myötä saamiaan vahvoja kynsiä ja hiuksia joka aamu valmistuessaan työntäyteiseen, mielenkiintoiseen päivään. Iltaisin naisjohtaja taas kiittää kollageenijauhetta lenkkipolulla rentoutuessaan. Nivelvaivat ja kolotukset ne vasta ikäviä ikääntymisen mukana tulevia vaivoja olisivatkin.

Aikuisessa ihmisessä on 3-4 kiloa kollageeneja. Kollageenit on numeroitu roomalaisin numeroin siinä järjestyksessä kuin ne on löydetty. Kollageenit ovat välttämättömiä kaikkien selkärankaisten sidekudosten normaalille rakenteelle ja toiminnalle.

Kaikista ihmiselimistön kollageeneista noin 70 % (2-3 kg) on tyypin 1 kollageenia. Suurin osa tästä on luissa ja loput pehmeissä sidekudoksissa. Kollageenit muodostuvat kuten muutkin proteiinit, tiettyjen rakennegeenien säätelemässä proteiinisynteesissä. Kollageenin uusiutuminen on läpi elämän jatkuva prosessi. Kollageenia hajoaa ja muodostuu päivittäin kaikenikäisillä ihmisillä. Mutta kuten jo todettiin vähenee kollageenin tuotanto merkittävästi iän karttuessa, ja usein sen sanotaan loppuvan jo nelikymppisenä.


Ravinnolla, liikunnalla ja onnellisuudella on tietenkin osansa kuinka hyvin voi sisäisesti ja ulkoisesti. Doctor-s-Best-Best-Collagen-Types-1-3-Powder-200-g on hyvä ravintolisä tukemaan hyvinvointia niin naisjohtajille kuin muillekin. Kollageenia löytyy jopa hampaista ja verisuonista, kyse on siis paljon muustakin kuin vain kauneuden hoidosta. Sileä ja kaunis iho on vain plussaa. 

Kollageeni kannattaa ottaa yhdessä C-vitamiinin kanssa. C-vitamiini on välttämätön aine kollageenin syntymisen kannalta ja toimii myös kollageenisynteesin kiihdyttäjänä.






Lähteet:
Tunne & Mieli 3/2016
http://cityklinikkahelsinki.blogspot.fi/2014/11/kollageeni.html
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/13586/1052.pdf?sequence=1 
https://luontaistuntijat.fi/content/anne-kukkohovi-luottaa-kollageenin-ja-d-vitamiinin-voimaan
https://luontaistuntijat.fi/content/kollageeni-nuorentaa-ihoasi 


6 kommenttia:

  1. Hei! Blogistasi on ollut paljon hyötyä, ja nyt tarvitsisin vähän apua!
    Olen siis tilaamassa iHerbistä muutamia ravintolisiä ja haluan maksaa Paypalilla. Kun valitsen maksuvaihtoehdoksi Paypalin, avautuu uusi sivu, jossa pyydetään vielä erikseen debit tai credit kortin tietoja, vaikka en kortilla halua maksaa (tässä kuva tuosta sivusta, tietoni peitettynä: http://i.imgur.com/u07EK5x.jpg)
    Olen pari vuotta sitten tilannut iHerbistä maksamalla Paypalilla, eikä silloin tarvinnut mitään korttitietoja lisäillä. Onko tämä siis nyt joku uusi käytäntö vai mistä on kyse?
    Olen erittäin kiitollinen jos osaisit auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Laitoin tilauksen äsken ensimmäistä kertaa Paypal- maksulla ja se meni ihan normaalisti kuten Paypal yleensä. Joten tulee mieleen olisiko niin, että Paypal tililläsi ei ole katetta maksuun ja sen takia pyytää luottokorttitietoja, jolta ottaisi maksun tai sitten Paypal haluaa varulta korttitiedot jotain varten. En tiedä, kun itselläni ensisijaisena maksuna Paypalissä olen laittanut korttimaksun, mutta äsken olisin pystynyt kyllä vaihtamaan maksutavaksi myös Paypaltilin, jos olisin halunnut (ja siellä olisi ollut rahaa). Kirjauduitko sisälle Paypaltunnuksillasi? Itselleni nimittäin tuli ylimmäksi toimitusosoitteeni. En valitettavasti osaa auttaa asiassa enempää. Joku Paypalin oma juttu nyt on kyseessä.

      Poista
    2. Onpas hassua... paypaltililläni on kyllä ihan mukavasti katetta, joten sen ei ainakaan pitäisi olla ongelma. No, pitää yrittää vielä katsoa. Kiitos kuitenkin nopeasta vastauksesta! (:

      Poista
    3. Tilauksen yhteydessä sähköpostiin tuli Paypaliltä tieto ostosta ja siinä sanotaan, että ensisijaisesti maksu otetaan Paypaltililtä, jos siellä on rahaa ja vasta muuten toissijaisista maksukohteista kuten siis kortilta.

      Poista
  2. No nyt meni koko mielenkiinto herbiin, onko tosiaan tuo uusi postitustapa tullut jäädäkseen? Törkeä hinta, good bye iherb minun osaltani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea tietää. IHerbissä muuttuvat asiat lähes viikottain. Postituksen saa halvemmaksi, kun ylittää 40 dollarin rajan. Painavaa tavaraa tilatessa eritoten kannattaa hyödyntää tämä. Nopeampi tämä uusi postitus on ainakin.

      Poista