maanantai 20. maaliskuuta 2017

Pidä immuunipuolustuksesi kunnossa nauramalla usein



Ollessamme onnellisia ja optimistisia immuunisysteemimme toimii paremmin. Ei ole siis mitenkään hukkaan heitettyä aikaa katsoa silloin tällöin lempikomediaa televisiosta.


Positivinen ajattelu on resurssi, joka auttaa vaikeissa elämäntilanteissa. Toivo estää epätoivoon vajoamista vaikeana hetkenä, se motivoi ihmistä löytämään kykyjä ja voimia itsestään, inspiroi ja auttaa suunnittelemaan parempaa tulevaisuutta.

Positiivisella mielentilalla on lisäksi ihmissuhteita rikastava vaikutus. Myönteinen mielentila auttaa kokemaan läheisyyttä ja yhteenkuuluvuudentunnetta. Englanninkielinen termi self-expansion on eräänlainen tila minän laajenemisesta, jossa kokemus toisen ihmisen taidoista, kyvyistä ja resursseista lähenee käsitystä itsestä. On ikään kuin toisen ihmisen taidot ja kyvyt olisivat henkilöllä itsellään käytössä. Todella mielenkiintoista.




Immuunipuolustuksen pääasiallinen tehtävä on suojella kehoamme infektioilta ja syövältä. Kukaan meistä ei varmasti halua saada syöpää, mutta ei ole kiva joutua flunssankaan kouriin jatkuvasti. Heikentynyt immuunipuolustus johtaa infektioon, joka taas vahingoittaa immuunisysteemiä entisestään, joka tietenkin johtaa entistäkin heikompaan vastustuskykyyn.

Immuunisysteemiin vaikuttaa suuresti henkilön emotionaalinen tila, stressin taso, elintavat, ruokatavat ja ravintosisällöllinen tila. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että minkä tahansa ravintoaineen puute heikentää immuunipuolustusta huomattavasti.


Yksi vahingollisimmista ravintoaineista immunisysteemille on sokeri. Eräässä tutkimuksessa 100 g annos hiilihydraatteja, kuten glukoosia, fruktoosia,sukroosia, hunajaa tai pastöroitua appelsiinimehua heikensi huomattavasti valkosolujen (neutrofiilien) kykyä tuhota bakteereita. 100 grammalla tärkkelystä ei taas ollut minkäänlaista vaikutusta. Sokerin aiheuttamat vaikutukset alkoivat 30 minuuttia ruokailun jälkeen ja kestivät yli 5 tuntia. Tyyppillisesti, neutrolfiilien aktiivisuus oli vähentynyt ainakin 50 % kaksi tuntia sokerin nauttimisen jälkeen. Neutrofiilit muodostavat 60-70 % vaeltavista valkosoluista, joten ei ole ihme, että neutrofiilien aktiivisuuden huonontuminen heikentää immuunipuolustusta.


Kateenkorva (engl. thymus) on selkärankaisten immuunijärjestelmään kuuluva elin, joka sijaitsee rintaontelon mediastinumissa eli välikarsinassa sydämen ja rintalastan välissä. Se on suhteellisesti suurin ja aktiivisin yksilönkehityksen aikana, mutta pienentyy murrosiässä voimakkaasti. Kateenkorva on hyvin herkkä vapaille radikaaleille ja hapettumiselle, joita stressi, lääkkeet, säteily, infektiot ja krooniset sairaudet aiheuttavat.

Karoteenit eli karotenoidit ovat oransseja, keltaisia tai punaisia kasvien väriaineita. Tunnetuin karoteeni on porkkanalle oranssin värin antava beetakaroteeni. Karoteeneilla on immuunipuolustusta tukevia vaikutuksia, kuten muillakin antioksidanteilla, koska ne suojaavat kateenkorvaa vahingoittumiselta. 


Kateenkorvan tehtävä liittyy T-solujen kypsymiseen. Luuytimestä peräisin olevat erilaistumattomat lymfosyytit matkaavat verenkierron mukana kateenkorvaan, jonka korteksin alueella ne kypsyvät T-lymfosyyteiksi (valkosoluja). Kypsät T-solut siirtyvät korteksista medullan alueelle, poistuvat kateenkorvasta verenkierron mukana ja matkaavat imusolmukkeisiin, pernaan ja muihin imukudoksiin. Kateenkorva vapauttaa useita hormoneja, kuten tymosiinia ja tymopoietiinia, joilla on monia immuunipuolustusta sääteleviä tehtäviä. Tyypillisesti kateenkorvan hormonitasot ovat matalat vanhuksilla, infektioille herkillä henkilöillä, syöpä- ja AIDS -potilailla sekä epätavallisen voimakkaasta stressistä kärsivillä henkilöillä.


Karoteenien lisäksi immuunipuolustusta voi tukea nauttimalla kaaliperheeseen kuuluvia vihanneksia, kuten parsakaalia, kukkakaalia, lehtikaalia, retiisiä ja naurista. Flavonoidirikkaita marjoja ja valkosipulia ei kannata myöskään unohtaa.



Vastustuskykyä voi tukea muun muassa seuraavilla ravintolisillä:












 Tutkimusten mukaan kiitollisuus on yksi vahvimmista yksittäisistä elämän tyytyväisyyden ennustajista.



Lähteet:
Tukiainen Maaretta, Hyvän mielen taidot, PS-kustannus 2016
https://www.iherb.com/blog/low-immune-function
http://www.solunetti.fi/fi/histologia/kateenkorva_1/ 
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00039 

11 kommenttia:

  1. Hei! Tilasin iherbistä paketin ja tuli aivan eri tuotteet.

    Pitääkö minun palauttaa tämä paketti takaisin?

    Laitoin iherbiin listan tuotteista joita tilasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Harmillista, että sait väärät tuotteet. Luulisin, ettet joudu tuotteita palauttamaan. IHerb varmasti laittaa sinulle tietoa miten tulee toimia. Itse olen saanut ainoastaan yhden kerran tilauksessani yhden väärän tuotteen, jonka pidin sen enempiä mihinkään ilmoittamatta.

      Poista
    2. Laitoin viestiä mitä tuotteita tilasin ja mitä tuli. Paketin päällä oli tuotteet joita tilasin ja tein tulliselvityksen.

      Hyvittääkö iherb, jos joudun taas maksamaan tullimaksun?

      Poista
  2. Thank you for providing this information.

    To avoid confusion on the rectification we are about to take, please verify the complete product name of the missing items. Once the information is provided, we will proceed to resolve this issue as quickly as possible. We are looking forward to your response.


    Selvittävät asiaa?
    For other questions, feel free to contact us again via live chat or email. We will be glad to help you.

    Tämmöinen vastaus tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyytävät edelleen listaa puuttuvista tuotteista, täydellisine nimineen. Odottavat vastaustasi ennen kuin asia etenee. Kannattaa mainita myös paljonko olet maksanut tullia Suomessa ja pyytää hyvitys tästä, koska luultavasti oikeatkin tuotteet menevät tullattavaksi.

      Poista
    2. Thank you for bringing this to our attention. At iHerb, we are very serious about our customer's satisfaction and we work hard to get to the bottom of any customer concerns.

      In regards with your request can you specify us what item you didn't received in this order. We we'll wait for your reply.

      Thank you for your interest in our products.

      Please let us know if you need any additional assistance. We look forward to serving your needs in the future.

      Lähetin listan tuotteista joita en saanut. Mitä tuossa viestissä lukee?

      Poista
    3. Ei tunnu menevän vastaanottajalle perille mistä on kyse!

      In regards with your request can you specify us what item you didn't received in this order. We we'll wait for your reply.

      Koskien vaatimustasi voitko tarkentaa meille mitä tuotetta et saanut tässä tilauksessa. Odotamme vastaustasi.

      Voisit yrittää vääntää asian perille menoa rautalangasta:

      I did not get ANY of the items I ordered in my order number ..... I DID NOT GET 1. tuote 2. tuote 3. tuote...
      ALL items I received were WRONG!

      Katsotaan auttaako asiaa yhtään.

      Poista
    4. Good day! We apologize for the delayed response. Due to the volume of inquiries we receive, we are unable to respond to emails in timely manner and we are sorry for the inconvenience that this has caused.

      According to our records you were credited an amount of $99.77 back to your Rewards as store credit on 3/21/2017. That credit will show up automatically on your next order, on the section titled "Rewards". Also to view the credit you can log on to the "Rewards" section of the iherb.comwebsite.

      Please note: Use your refunded Rewards before they expire. All Rewards expire after 180 days of becoming available for use. Expired Rewards will not be reinstated.

      Also, please accept the terms of use for you to be able to fully utilize your Rewards Credits to your next order.


      Nyt ne palautti summan takaisin ja voin käyttää seuraavassa tilauksessa.

      Kiitos sinulle kun autoit ��

      Poista
    5. Hyvä juttu! Toivottavasti sait paketissa mielenkiintoisia tuotteita testattavaksi kaiken vaivan johdosta.

      Poista
    6. Oli biotiini kapseleita, shampoota ja jotain hiuskapseleita 50€ edestä.

      Ei ne maininnut mitään, että pitää palauttaa paketti.

      Poista
    7. Kiva. Postikulut on niin kovat, ettei kannata lähetellä tuotteita edes takaisin.

      Poista