sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Kokemuksia todellisesta immuunibuusterista laktoferriinista



Jarrow-Formulas-Lactoferrin-250-mg-60-Capsules


Lakkakermahyydykettä? Sami nyökkäsi, yritti laittaa takkinsa naulaan, se tipahti kaksi kertaa.
 



Sami pesi kasvojaan pitkään, jotta olisi varmasti hereillä. Välillä hän ei ollut varma siitä, missä unimaailma ja muu elämä kohtasivat, missä toinen alkoi ja toinen loppui.
 


"Huomaan selvän eron immuunisysteemissäni. Ennen olin talvisin useaan kertaan sairaana, mutta en enää. Myös suolistoni voi paremmin."


"Tämä on auttanut nostamaan varastorautoja (ferritiini) jopa ilman lisäraudan syöntiä. Vatsalle muutenkin hyvä tuote. Nostaa immuniteettia. Suosittelen!"


"Laktoferriini on antioksidantti. Laktoferriini auttaa rautaa siirtymään soluvarastoista verenkiertoon. Minulla on alhaiset tasot ferritiiniä, mutta tämän tuotteen avulla tasot nousevat nopeasti. Todella hyvä tuote!!!!! Kapselit ovat valkoisia ja mauttomia. Nämä ovat parhaita!!!!"





Kun Sami oli asunut yksin, aika ei ollut samalla tavalla olemassa. Mutta kun asunnossa asui toinen ihminen, jonka kanssa jakoi arjen, aika muuttui konkreettisemmaksi. Syödäänkö kuudelta, saunavuoro on torstaina kahdeksalta, onpa kello paljon, pitää mennä nukkumaan.
 


"Ostin tämän laktoferriinituotteen hoitamaan hiivatulehdusta ja myrkyllisten homeiden rasittamaa immuunipuolustusta. Tuote ei tehnyt mitään. Tutkin asiaa lisää, apolaktoferriinillä on paljon parempi teho sieniin kuin tavallisella laktoferriinillä. Siirryin Life Extensionin Laktoferriiniin, joka sisältää apolaktoferriiniä. Vau mikä ero!!!! Kolmen päivän jälkeen olen melkein oireeton."

Yllä mainittu Life Extension apolaktoferriini löytyy tästä.


Tästä jatkuvat kokemukset Jarrow Formulas laktoferriinista.


"Ei ole ollut huomattavaa eroa, mutta kokeilen pitemmän aikaa akneen."


"Tämä laktoferriini aiheuttaa ummetusta."


"Mielestäni tämä on hyvä ravintolisä kaikille, jotka kärsivät kroonisesta EBV:stä tai samankaltaisista viruksista. Tunnen oloni vakaammaksi terveyden suhteen käyttäessäni laktoferriiniä."

Epstein-Barrin viruksen (EBV) aiheuttama mononukleoosi on yleinen ylähengitysteiden infektiosairaus.


"Auttaa raudan imeytymistä. Loistava anemiaan, joka johtuu liiallisesta hiivasta. Hiiva syö rautaamme."






Ihan kohta Sami vajoaisi avantoon. Mutta ei vielä, koska hän kuuli veljen sanat: - Olen kaikki nämä vuodet tiennyt missä olet. Viime hetkellä Sami ponnistautui ylös avannon reunalta. Hän päätti työntää syrjään sen, mitä oli juuri kuullut. Hän yrittäisi ymmärtää sitä joskus myöhemmin, yksin.
 


"Olen käyttänyt tätä laktoferriinituotetta viisi vuotta enkä ole sinä aikana ollut flunssassa tai influenssassa. En ota influenssarokotetta. Mielestäni tämä on erinomainen immuunipuolustuksen tukemiseen."


"Olen kärsinyt hormonaalisesta ja ruoansulatuksellisesta aknesta 4 vuotta. Ensimmäisen kerran ottaessani tätä laktoferriiniä huomasin heti samana päivänä, että punoitus, joka ei koskaan poistunut kasvoiltani, oli parempi. Olen nyt käyttänyt tuotetta kuukauden eikä minulla ole lähes lainkaan finnejä. Tämä on todellinen hengenpelastaja!"


"Tämä ei auttanut akneeni. Saan edelleen kystisiä aknepesäkkeitä. Käytin tätä kuukauden kerran päivässä yhdessä sinkkivalmisteen kanssa."


"Erinomainen tuote. Käytän yhdessä rautavalmisteen kanssa. Laktoferriini auttaa raudan imeytymistä ja parantaa raudanpuutetta."






Minuutti minuutilta satama olisi lähempänä. Jokainen minuutti oli jäätiili, ja kun Sami saapuisi satamaan, olisi hänen ympärillään jäinen suojaus.
 


"Käytin tätä laktoferriinia kissalleni hyvin tuloksin feline gingivostomatitis suusairauteen."


"Hyvä borrelioosiin."


"Krooniseen inflammaatioon 3-4 kapselia päivässä tekee ihmeitä ruoansulatukselle ja suolelle."


"Olen antanut laktoferriinia uroskissalleni 1/2-3/4 kapselia ruoan seassa pitkän aikaa. Kissalla oli paljon hammaskiveä ja punaiset ikenet. Vuoden käytön jälkeen ongelma on poistunut."


"Kärsin mahaongelmista 3 vuotta. Viimein minulla todettiin SIBO (ohutsuolen bakteerien liikakasvu). Heti kun aloin käyttää laktoferriinia 1g/pv huomasin paranemista."





Muutaman tunnin kuluttua Sami ja Veera lähtivät ravintolavaunuun kahville. - Kun tuo nainen puhuu lapsilleen, mulle tulee mieleen sun unissapuhumiskieli. Jotenkin sama rytmi.




"Ostin tämän kissalleni, jolla oli allergioita, astma ja ylähengitystieongelmia. Olen oikein tyytyväinen tuloksiin! Hyvä tuote!"


"Rakastan laktoferriinia. Otan tätä heti aina, kun tunnen, että joku tauti yrittää kimppuun ja saan taudin pysäytettyä lähtökuoppiin. Kaikki perheessäni, mukaan lukien 3 lasta, käyttävät tätä tuotetta, ja se on toiminut kaikille hyvin. Otan 2 aamulla ja 2 illalla, jos minulla on kurkkukipu, vuotava nenä, särkyjä jne. kunnes oireet katoavat, yleensä siihen menee päivä tai kaksi. Tämä on immuunibuusteri, joka todella toimii."


"Näin sanomalehdessä ilmoituksen, että laktoferriini auttaa kuiviin silmiin. Otan tätä yhdessä NAC:n, alfalipoiinihapon ja kalaöljyn kanssa ja se on auttanut huomattavan paljon. Uskon, että täytyy käyttää useampaa kuin yhtä tuotetta, jotta saa vaikutusta kuiviin silmiin."


Olen käyttänyt tätä laktoferriinia joitain kuukausia FIV positiiviselle kissalleni, jolla on heikentynyt immuunisysteemi. Kissan energiataso, eläväisyys ja yleinen hyvinvoinnin tunne ovat selvästi parantuneet."

FIV on kissan immuunikadon aiheuttama virus.




Äkkiä äiti avasi silmänsä. Hän katsoi suoraan Samiin, ei kehenkään muuhun. Hän katsoi niin, että Samiin tuli aukko, ja merivesi virtasi siitä hallitsemattomasti.



Väsymyksen ja nuhjuisen olon takana saattaa olla vajaus kehon varastoraudassa. Rautavarastojen hupeneminen on etenkin naisten ongelma. Laktoferriini nostaa monilla rauta-arvoja nopeammin kuin varsinaiset rautavalmisteet.

Ferritiiniarvot voivat olla parempi raudanpuutoksen mittari kuin hemoglobiini. Ferritiinit kertovat raudan varastoitumisesta. Ferritiini on raudan varastoproteiini. Viitearvot ovat 13-150 μg paikkeilla. Monien alan asiantuntijoiden mukaan suositeltavaa olisi, että naisten ferritiiniarvo olisi yli 50, mielellään 70 ja 100 välillä. Alle 30 oleva ferritiiniarvo viittaa yleensä raudanpuutostilaan.


Kaikki yllä oleva on ihmisten kokemuksista kertoman perusteella koottua. Lisää tietoa laktoferriinista voit lukea osoitteesta http://www.medipudas.fi/laktoferriini-maidon-salainen-ainesosa/. Teksti on lääkäri Ilona Ritolan kirjoittama.






Avaus yllätti Samin ja tuntui vihlaisuna kehossa. Vielä hetki sitten he olivat nimittäin olleet pelkkää harmoniaa. He olivat viettäneet kolme tuntia Ai Weiwein näyttelyssä ja olleet sulaa yhteisymmärrystä ja rakkautta ihmiskuntaa kohtaan.
 


Jarrow-Formulas-Lactoferrin-250-mg-60-Capsules


- Meilon ens viikon lauantaina eka projekti Kiasman edessä. Toivottavasti ei ole näin paljon pakkasta sillon, Veera sanoi. 





Lähteet:
iHerb tuotekommentit
https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2003/12/duo93629 
https://www.lily.fi/blogit/mungolife/voihan-ferritiini 
Niina Hakalahti, Lumilinna, Karisto Oy 2016 
https://www.pesu.org/index.php/materiaalit/artikkelit/216-fiv-kissan-immuunikato)
https://lahiomutsi.fi/2018/10/01/alhainen-ferritiini-puolen-vuoden-rautakuurin-jalkeen/ 
https://cfs.gehennom.org/foorumi/viewtopic.php?f=18&t=143&start=120 

2 kommenttia:

  1. Hei.onko tuo I herbin laktoferriini sellaista jossa ei ole vitamiineja? Suomessa saatavana oleva ternicol valmiste sisältää paljon vitamiineja ja kun käytän jo erikseen ravintolisää jossa vitamiinit niin tuo ternicol voisi olla liikaa, siksi kiinnostuin tuosta I herbin laktoferriinistä,oisko se parempi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tuotetiedoissa ei ainakaan mainita mitään vitamiineja.

      Poista