torstai 28. elokuuta 2014

Kilo C-vitamiinia ja näkymätön hammasharja


C-vitamiini vaikuttaa ienterveyteen ilmeisesti aineenvaihdunnan kautta. Hammashygieniaa pystyy siis parantamaan nauttimalla enemmän C-vitamiinia. Tämä näkymättömän hammasharjan toiminta on testattu ihan ihmisillä, joiden C-vitamiinitasot mitattiin. Itselläni tulee heti mieleen eräs henkilö, jonka hammasongelmat voisivat hyvin johtua tai ainakin pahentua C-vitamiinivajauksen takia. Enää ei tarvitse siis soimata itseään, että olisi välttämättä pessyt tai siis harjannut hampaansa liian harvoin ja huonosti.

C-vitamiinia ei tulisi päästää kuitenkaan tekemisiin itse hampaiden kanssa turhan paljon, koska se on vahingollinen kiillekerrokselle. Pureskeltavat C-vitamiinitabletit ASKORBAATTIHAPPONA olisivat tässä valossa katsottuna kyseenalaistettavia. Kalsiumin ja fosforin riittävä määrä taisi olla oleellista hammasterveydelle. En nyt muista vaikuttiko näiden kahden aineen määrä C-vitamiinin mahdolliseen kiilteen vahingoittamistaipumukseen.

C-vitamiinin puute voi aiheuttaa verenvuotoa ikenistä. Eräässä tutkimuksessa henkilöiden, joiden plasmasta mitattu C-vitamiinitaso oli korkeampi kuin vertailuryhmän henkilöillä, hampaat olivat puhtaammat vaikka he eivät pesseet hampaitansa kaksi kertaa päivässä tai useammin kuten vertailuryhmän henkilöt.

Karkeasti arvoituna 95 % ihmisistä kärsii hampaiden reikiintymisestä. Ehkä useampien kannattaisi ottaa hammasharjan lisäksi avuksi näkymätön hammasharja, C-vitamiini. Vesiliukoisena suuristakaan C-vitamiinimääristä ei pitäisi olla huomattavaa haittaa. Ja koska C-vitamiini siis on vesiliukoinen, tulisi sitä nauttia joka päivä. Sama sääntö siis kuin normaalihampaiden pesussakin. C-vitamiini sopii hyvin päivän aloitukseen piristävän vaikutuksensa takia.

Carlson-Labs-Vitamin-C-Crystals-1000-g KILO C-VITAMIINIA, ASKORBIINIHAPPOA,

RIITTÄÄ VARMASTI ISOLLEKIN PERHEELLE!

Carlson-Labs-Mild-C-Vitamin-C-Crystals-1000-g KILO C-VITAMIINIA

KALSIUMASKORBAATTINA, JOKA ON HAPPONEUTRAALIA JA HELLÄ VATSALLE.

Carlson-Labs-Mild-C-Vitamin-C-500-mg-250-Capsules MIETOA KALSIUMASKORBAATTI-

C-VITAMIINIA LÖYTYY MYÖS KAPSELEISSA.

Carlson-Labs-Chewable-Mild-C-Vitamin-C-250-mg-240-Tablets TÄSSÄ HAPPONEUTRAALI

PURESKELTAVA C-VITAMIINI KALSIUMASKORBAATTI. SOPII MYÖS YLI NELJÄVUOTIAILLE LAPSILLE.

Carlson-Labs-C-Gel-Vitamin-C-1000-mg-250-Soft-Gels VAHVA C-VITAMIINI

ASKORBIINIHAPPO SOFTGEELIKAPSELEISSA. HELPPO NIELLÄ.

Madre-Labs-Madre-C-Whole-Food-Vitamin-C-Complex-180-g OMA SUOSIKKINI,

LUONNONMUKAINEN HYVÄNMAKUINEN C-VITAMIINIJAUHE!

HealthForce-Nutritionals-Truly-Natural-Vitamin-C-500-g LUONNONMUKAINEN

C-VITAMIINIJAUHE ACEROLAKIRSIKASTA.

maanantai 18. elokuuta 2014

Solgar SOLGAR Solgarin tuotteet alennuksella


Kuka haluaa säästää Solgarin tuotteissa selvää rahaa? Solgarin ravintolisäostoksissa säästäminen on mahdollista ja helppoa. Ja pitkän päälle säästöistä tulee merkittävät.

NÄIN SÄÄSTÄT JÄTTISUMMAN VUODESSA - 30 kuumaa vinkkiä -otsikoi iltapäivälehti aikanaan. Vain 30 vinkkiä. Nyt voit säästää sitten jättisumman jo kuukaudessa, koska Solgarilla on reilusti enemmän tuotteita kuin vain 30. Ja uskallan melkein väittää, että saat kaikki Solgarin tuotteet edullisemmin alla olevasta linkistä.


 
Lisää haluamasi Solgarin tuotteet ostoskoriisi ja jos et ole aikaisemmin tilannut iHerbistä saat vielä lisäalennuksen Solgar-alennuskoodilla HUH943. Ja mikä parasta Solgarin alennuskoodi HUH943 toimii aina, ei vanhene ja sitä voi käyttää kaikkiin iHerbin tuotteisiin.
 
 
 

lauantai 16. elokuuta 2014

MIKÄ TEKEE HYVÄN MEIKKISIENEN?

 
 
 
 
Täydellinen muoto, jolla pääsee kasvojen joka nurkkaan.
 
Virheetön pohjustusvoiteen levityksen lopputulos.
 
 
 
 
Luonnollinen lopputulos, ei kakkumaisia meikkipaakkuja.
 
Sopiva hinta, hintansa arvoinen meikkisieni.
 
Helppo käyttää, monipuolinen; sopii pohjusvoiteelle, peitevoiteelle, puuterille, poskipunalle.
 
Pehmeä, joustava meikkisieni, jonka voi kostuttaa ja pestä.
 
 
Korkealaatuinen, eläinystävällisesti valmistettu meikkisieni.
 
 
 
 
 
 
Käyttövinkkejä:
 
- Purista ylimääräinen vesi kostutuksen jälkeen pyyhkeeseen.
 
- Käytä meikkisienen terävää kärkeä finnien peittämiseen.
 
- Käytä meikkisienen litteää osaa nenänpielien ja silmänalusten alueilla.
 
- Tupsuta meikkisienen pyöreällä pinnalla poskipunaa.
 
- Käytä meikkisienen pyöreää pintaa pohjustusvoiteen pääasialliseen levittämiseen taputtelevin painalluksin.
 
- Levitä peitevoide ennen varsinaista meikkivoidetta mahdollisimman luonnollisen lopputuloksen varmistamiseksi.
 
 
 
 
 
 
Real Techniques by Samantha Chapman -alennuskoodi HUH943 toimii aina, jos tilaat ensimmäistä kertaa iHerbistä. Voit käyttää meikkialennuskoodia HUH943 kaikkiin iHerbin tuotteisiin.
 
 
 
 
 


tiistai 5. elokuuta 2014

ARTISOKKA PÄIVÄSSÄ PITÄÄ LÄÄKÄRIN LOITOLLA

Tuleeko syötyä tarpeeksi artisokkaa? Eipä ole kukaan itseltäni moista vielä kysynyt. En ole tainnut ikinä ostaa artisokkaa kaupasta, mutta asiaan on tultava muutos. Jos ei muusta syystä, niin mahdollisimman monipuolisestihan se syödä pitäisi.

Artisokka taitaa nimittäin olla oikeaa superruokaa. Yhdysvaltojen jonkun maatalousosaston tekemän tutkimuksen mukaan artisokasta saa neljänneksi eniten antioksidantteja vihanneksista ja kaikista ruoka-aineista seitsemänneksi eniten. Aika vaikuttava saavutus, vai mitä? Kyseessä on siis vierastakin vieraampi ARTISOKKA.



Artisokka voi auttaa alentamaan korkeaa kolesterolia, ja tämä taitaakin olla artisokan yksi yleisimpiä terveyskäyttökohteita ja nimenomaan lisäravinnemuodossa. Artisokan lehdissä on paljon hyviä aineita. Artisokka sisältää kemikaaleja, jotka voivat vähentää pahoinvointia, kouristuksia sekä kaasunmuodostusta. Artisokkaa on käytetty käärmeenpuremiin ja krapulan hoitoonkin.

Ja tiedoksi: artisokkaa saa ja kuuluu syödä käsin tai hampailla repimällä. Sitä tavallaan kuoritaan kerros kerrokselta. Artisokka täytyy kuitenkin valmistaa keittämällä tai höyryttämällä, sitä ei voi syödä raakana.

Tässä hyvät ohjeet kuvineen artisokan syömiseksi http://www.wikihow.com/Eat-an-Artichoke. Syömämme artisokka on itseasiassa artisokan nuppu!

Kuinka valita kaupasta paras mahdollinen artisokka, tätä tietoa tarvitsen heti ensi alkuun:

1. Valitse kunnolla vihreä artisokka. Lehden päiden ei tulisi olla ruskeita.
2. Valitse kokoonsa nähden painava artisokka
3. Valitse artisokka, jonka lehdet ovat tiiviisti.
4. Tuoreustesti: purista lehtiä toisiaan vasten ja sinun pitäisi kuulla kitisevä ääni.

Okei, nyt on artisokka toivottavasti saatu ostettua yllä olevien ohjeiden mukaisesti. Seuraavaksi se pitää varastoida kotona oikein. Artisokkaa ei pestä vaan sille ripotellaan hiukan vettä, jonka jälkeen se laitetaan ilmatiiviiseen pussiin ja jääkaappiin. Artisokka säilyy suunnilleen viikon verran käyttökelpoisena.

ÄLÄ IKINÄ KÄYTÄ ALUMIINIFOLIOTA ARTISOKKAAN! Jos et sitten halua artisokastasi sinistä tai mustaa jostain erityisestä syystä.

Sitten vain sopivassa välissä keittämään tai höyrystämään artisokkaa. Aikaa tarvitaan valmistelun; pesu kylmällä vedellä, poistetaan alimmat lehdet ja kanta, leikataan artisokan pää pois ja leikataan jokaisen lehden terävä kärki pois, jälkeen ainoastaan 25 - 45 minuuttia.

Ja kunhan edistytään artisokan valmistuksessa, niin täytetty artisokka voisi olla yksi vaihtoehto lisähaastetta kaipaaville. Artisokan sisin on ilmeisistikin herkullisin osa, joten toivottavasti pääsen sinne asti artisokkatutustumisen kanssani.

Lähde ja lisäinfoa englanniksi: http://whatscookingamerica.net/WholeArtichoke.htm


Jos artisokan valmistus tuntuu liian monimutkaiselta tai aikaa vievältä, niin ainahan voi turvautua kapseleihin Paradise-Herbs-Artichoke-60-Veggie-Caps.


Hei muuten, luin myös että artisokka sopii hyvin jokaisen aterian alkuun, koska se edesauttaa vitamiinien ja mineraalien imeytymistä tai hyväksikäyttöä tai jotain muuta vastaavaa hyödyllistä!




ALENNUSKOODILLA HUH943 SAAT ENSIMMÄISESTÄ IHERB.com-TILAUKSESTASI AINA EXTRA-ALENNUSTA JO MUUTENKIN ALENNETUISTA HINNOISTA.

maanantai 4. elokuuta 2014

Mikä karnosiini kannattaa ostaa


Karnosiinit taitavat olla kaikki samaa muotoa beeta-alaniini-L-histidiiniä. Parhaan karnosiinin valinta painottuu siten hintaan ja tabletin / kapselin muihin ainesosiin. Mielestäni karnosiini on ehdottomasti järkevintä ostaa iHerbistä. Suomessa karnosiinista joutuu maksamaan aivan ylihintaa.

Itse olen käyttänyt seuraavaa karnosiinia:
 
Nyt päädyin kuitenkin tilaamaan karnosiinin, jossa ei ole magnesiumstearaattia:


En ole mitenkään fanaattinen tuon magnesiumstearaatin välttämisen kanssa, mutta sitä tuntuu olevan niin monessa käyttämässäni ravintolisäkapselissa ainesosana, että en sitä lisää ehdoin tahdoin osta. Hintaerohan noilla kahdella karnosiinivalmisteella ei ole hirmuinen.

Mitä tulee sitten esim. Tohtori Tolosen markkinoimiin karnosiinivalmisteisiin, joissa on mukana usein myös sinkkiä ja E-vitamiinia, niin katson näistä saatavan lisäarvon liian pieneksi selittämään hintaeron. Itse otan karnosiinin hyvän magnesiumvalmisteen kanssa yhdessä: Doctor's-Best-High-Absorption-Magnesium-100-chelated-240-tablets. Magnesiumin sanotaan nimittäin edesauttavan karnosiinin hyväksikäytettävyydessä.


ALENNUSKOODILLA HUH943 SAAT ENSIMMÄISESTÄ IHERB-TILAUKSESTASI AINA EXTRA-ALENNUSTA JO MUUTENKIN ALENNETUISTA HINNOISTA.


perjantai 25. heinäkuuta 2014

IHERB-TILAUKSET NYT MYÖS SUORAAN EUROINA

IHerbistä on mahdollista tilata polkuhinnoin vitamiineja, superfoodeja, luontaiskosmetiikkaa ja kaikkea muuta mahdollista nyt myös suoraan euroina. Valitset vain vasemmasta yläkulmasta iHerb.com -tekstin alapuolelta Suomen sinivalkoisen lipun. Suoraan euroina maksamalla pitäisi säästää suunnilleen 2-6 % extraa pankkien ottamia vaihtokuluja. Itse testasin tämän mahdollisuuden heti juuri äsken. Nythän heinäkuun loppuun asti saa vielä sen ilmaisen International Airmail -postituksen kun tilaus on yli 40 dollaria eli noin 30 euroa.

IHerb jaksaa aina yllättää postitiivisesti!

Jos et vielä ikinä ole tilannut iHerbistä huikean halpoja luontaistuotteita, kannattaa se tehdä nyt heti!
Alennuskoodilla HUH943 saat alennusta ensimmäisestä tilauksestasi jopa 10 dollaria (tilauksen tulee olla 40 dollaria) muuten alennus on 5 dollaria, joka rahaa sekin.

HALPAA, HYVÄÄ JA VIELÄ KERRAN HALPAA:

HYVÄ 60 MIKROGRAMMAINEN D-VITAMIINI KYLMÄPURISTETUSSA OLIIVIÖLJYSSÄ   Hyödynnä myös tuotteen alaosassa Add Both To Cart -tarjous, saat hyvän perusomegakolmosen alle kolmella dollarilla eli vain hiukan yli kahdella eurolla.

LUONNOMUKAINEN AURINKORASVA N. 7 € EDULLISEMMIN KUIN SUOMESTA
Fysikaalinen aurinkosuojavoide, jossa sekä sinkkioksidia, että titaanidioksidia.

SUN WARRIOR -PROTEIINIT JA LUONNONVITAMIINIT EDULLISESTI TÄSTÄ
Sun Warrior -vitamiineissa ei ole mitään synteettistä, vaan ne ovat täysin luonnon aineksista peräisin!


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Badger Sport -aurinkorasva ja eikun urheilemaan


Sain eilen viimeisimmän iHerb-tilaukseni. Tällä kertaa tilaus tuli nopeasti, varmaan reilu viikko.

Tilasin jälleen kerran aurinkorasvoja. Hellettä ja aurinkoa on jaksanut Suomen heinäkuu tarjota kiitettävästi. Tällä kertaa tarkastelussa on:

 Badger Sport Unscented Broad Spectrum SPF 35 Zinc Oxide Sunscreen Cream

Badger Company on perheyritys, joka tekee luonnonmukaisia ihonhoitotuotteita. Badgerin aurinkorasvat ovat turvallisia ja tehokkaita, sinkkioksidi vaikuttavana aineena olevia luonnollisia aurinkorasvoja, jotka tehdään Kanadassa.

Badger Sportissa ainesosaluettelo on seuraavanlainen: Non-Nano Uncoated Zinc Oxide 22.5%, Helianthus Annuus (Sunflower) Oil, Cera Alba (Beeswax), Simmondsia Chinensis (Jojoba) Oil, Tocopherol (Sunflower Vitamin E). Ei muuta!

Ilmeisen vähillä ainesosilla pystytään aurinkorasva siis valmistamaan. Vain 5 ainesosaa eikä lisättyä tuoksua! Sport-sarjan aurinkorasvat säilyttävät tehonsa vähintään 80 minuuttia vedessä tai hikoillessa ja ovatkin tarkoitettu äärimmäisiin urheilusuorituksiin kuten surffailuun tai maastopyöräilyyn.



Badger Sport aurinkorasva tarjoaa laajan UVA ja UVB-suojan ilman kemiallisia ainesosia. Sinkkioksidi on todella tehokas suojaamaan myös auringon vaarallisilta UVA-säteiltä, lisäksi se suojaa myös UVC-säteiltä. Eläinkokeita ei ole käytetty Badger-tuotteiden valmistusprosessissa ja aurinkorasvat ovat turvallisia myös vesiekosysteemille (onkohan oikein käytetty sanaa, mutta ymmärtänet tarkoituksen).

Aurinkorasvatuubia pitäisi näköjään hieroa / puristella ennen jokaista käyttöä. No ensi kerralla. :)

Badger Sport Unscented Broad Spectrum SPF 35 Zinc Oxide Sunscreen Cream on paksua ja rasvaista. Se levittyy kuitenkin ihan ok, mutta kasvoihin se ei kyllä käy, testattu on. Kasvoista tuli todella valkoiset, joten päädyin laittamaan meikkivoidetta päälle. Tänään testasin sitten muualle, käsivarsiin, jalkoihin, kaulaan, selkään. Jaloista varsinkin tuli aika valkoiset. Ajan kanssa väri haalenee jonkin verran, ohjeessa sanotaankin, että hieroo ihoon 15 minuuttia levityksen jälkeen, jotta valkoinen väri vähenee. Sanoisin, että Badger Sport Cream -aurinkosuojavoide todellakin on sananmukaisesti fysikaalinen suoja! Vielä pari tuntia levityksen jälkeenkin iholla tuntee selvän rasvaisen, tahmean kerroksen.

Pari päivää tätä nyt käyttäneenä olen päätynyt laittamaan Badger Sporttia selän ja kaulan / dekoltee-alueille, jotka herkimmin palavat. Toimii hyvin ja tällaiseen täsmäkäyttöön ei ole lainkaan liian valkoista tai vaikeaa laitettavaa. Muualle olen laittanut All-Terrain-Terrasport-Sunscreen-spf-30 hajustamatonta sinkkioksidi-aurinkorasvaa, joka ei jätä valkoista. Tämä All Terrain Terrasport on myös paksua ja rasvaista ja saa oikein kunnolla puristaa tuubista ulos. Muutkin All Terrain aurinkorasvat ja sprayt löydät tästä.

Badger Sport Unscented Broad Spectrum SPF 35 Zinc Oxide Sunscreen Cream

- Turvallinen ihmiselle ja luonnolle
- Tehokas non-nano sinkkioksidiin perustuva luonnonmukainen SPF 35 aurinkosuojavoide
- Erittäin veden- ja hikoilunkestävä
- Tehokas ja turvallinen aurinkorasva urheilusuorituksiin
- Paksu ja rasvainen koostumus, helppo nähdä mihin kohtaan laittanut
- Riittoisa


 
 
IHerbistä löytyy todella paljon sekä kemiallisia että fysikaalisia aurinkosuojavoiteita. Jos et ole aikaisemmin tilannut iHerbistä, saat iHerb-alennuskoodilla HUH943 aina maksimialennukset myös tarjouksessa olevista tuotteista. Alennuskoodi HUH943 on aina voimassa, ei vanhene ja toimii aina check out -kohtaan kirjoitettuna. HUH943