maanantai 5. maaliskuuta 2018

Ensimmäinen oivallus sokeri






"Siinäpä se! Aluksi emme ole varmoja. Käsikirjoituksen mukaan me alamme nähdä väläyksiä vaihtoehtoisesta olemassaolosta... elämässämme tulee vastaan hetkiä, jotka ovat jollain tapaa erilaisia, voimakkaampia ja innoittavia. Mutta me emme tiedä, mikä tämä vaihtoehtoinen olemassaolo on tai miten saisimme sen jatkumaan pitkään, ja kun se menee ohi, meille jää levoton olo ja olemme tyytymättömiä elämäämme, joka jälleen alkaa tuntua tasapaksulta."


”Sokeri aiheuttaa rikollisuutta”, sanoi tohtori Stephen Schoenthalerille eräs hänen oppilaansa vuonna 1980. Schoenthaler on kriminologi, joka on pitkään toiminut Kalifornian yliopiston sosiologian ja kriminologian professorina, mutta tämä oli silloin hänelle uutta.  


Ensimmäinen oivallus tapahtuu, kun tiedostamme elämämme yhteensattumat.





Uusi teoria väitti, että nuorisorikollisuuden valtava lisääntyminen Yhdysvalloissa ei johtunut geeneistä, lastenkasvatuksesta, feminismistä tai ydinpommista, vaan syynä oli sokeri. Koska nykyajan teollinen prosessoitu ruoka sisältää niin paljon sokeria, nuorisorikolliset potevat reaktiivista hypoglykemiaa eli alhaista verensokeria, joka on seurausta veren liian korkeasta sokerimäärästä. 


"Ensimmäinen oivallus on kai ihmisen elämää muuttavien arvoituksellisten tapahtumien tiedostamista, tunnetta siitä, että käynnissä on jokin toinenkin tapahtumasarja."


Vuonna 1981 Schoenthaler järjesti pienen kokeen teorian testaamiseksi, vaikka ei siltä suuria odottanutkaan. Hän otti yhteyttä nuorisovankilaan, joka poisti automaateista virvoitusjuomat ja makeiset ja alkoi tarjota ruokalassaan valmisruokien sijaan tuoreista aineksista itse valmistettua ruokaa, kuten lihaa, vihanneksia ja hedelmiä.

Vaikutus oli dramaattinen. Kolmessa kuukaudessa nuorten käytös parani merkittävästi, samalla kun vakavien järjestyshäiriöiden määrä putosi 40 %. Tri Schoenthaler sai luvan toistaa kokeen kolmessa muussa Kalifornian kasvatuslaitoksessa, joissa oli yhteensä yli tuhat nuorta. Parempi ravinto toi taas samat dramaattiset muutokset parempaan. Tärkeä havainto oli, että käytöshäiriöt vähenivät etenkin niillä, joiden ravitsemustaso oli huono kokeen alkaessa.





"Toinen oivallus sijoittaa nykyisen tietoisuutemme pitempään historialliseen kehykseen. Kun yhdeksänkymmentäluku päättyy, meillä vaihtuu paitsi vuosisata myös vuosituhat. Kokonainen vuosituhat tulee täyteen. Ennen kuin me länsimaalaiset ymmärrämme, missä olemme ja mitä seuraavaksi tapahtuu, meidän on ymmärrettävä, mitä nykyisen tuhatvuotiskauden aikana on todellisesti tapahtunut."


Mutta oliko kysymyksessä nimenomaan sokeri? Jos oli, Schoenthaler mietti, käytösmuutosten olisi pitänyt olla nopeita, sillä reaktiivinen verensokerin alhaisuus on lyhytaikainen ilmiö. Tutkimuksissa taas nuorten käytös ei muuttunut äkisti, vaan hiljalleen päivien edetessä. Jonkin muun seikan ravinnossa täytyi olla ilmiön takana. Parannusten täytyi johtua aterioiden kohonneesta ravintoarvosta, Schoenthaler arveli – siis ruoan paremmasta laadusta ja sen vitamiineista ja hivenaineista. Häntä kiinnosti myös kokeilla, oliko ravintomuutoksella vaikutusta älykkyyteen.


"Olemme unohtaneet, että emme vieläkään tiedä, miksi ylipäänsä olemme olemassa."

Yhtäkkiä, sillä silmänräpäyksellä, Dobsonin selittämä historian jakso tuntui valkenevan minulle kokonaisuudessaan. Tuhat vuotta sitten olimme eläneet maailmassa, jossa Jumala ja ihmisen hengellisyys oli määritelty hyvin selkeästi. Ja sitten me olimme menettäneet sen tai oikeastaan olimme tulleet siihen tulokseen, että emme vielä tienneet koko totuutta. Niin me olimme sitten lähettäneet löytöretkeilijöitä etsimään todellista totuutta ja pyytäneet heitä palaamaan uutisen kanssa, mutta koska heitä ei ollut vielä kuulunut takaisin, olimme keskittyneet yksipuolisesti uuteen, maalliseen elämänsisältöön, pyrkineet käymään taloksi tähän maailmaan, tekemään olomme mukavammaksi.


Vitamiinit vähensivät väkivaltaisuuden puoleen

Vuoteen 1988 mennessä Schoenthaler tutkijaryhmineen oli tutkinut ravinnon vaikutusta järjestyshäiriöihin ja älykkyyteen yli 830:ssä Yhdysvaltain nuorisorikollisten laitoksessa. Joka kerta tulos oli sama, paremmin ravitut nuoret käyttäytyivät paremmin ja olivat fiksumpia.





"Yhteensattumia alkaa tapahtua, kun ihminen valpastuu ja saa yhteyden energiaan."


Nyt Schoenthaler päätti tehdä oikeaoppisen kaksoissokkokokeen asian varmistamiseksi. Sattumanvaraisesti valitut osanottajat Oklahoman nuorisolaitoksissa jaettiin kontrolliryhmään, joka sai lumetta, ja koeryhmään, joka sai vitamiineja ja hivenaineita.

Vitamiineja ja hivenaineita saavassa ryhmässä käytöshäiriöt vähenivät puoleen vain 48 tunnissa. Vaikutus ulottui kaikkiin käytöshäiriöihin, kuinka usein nuoret kävivät toistensa tai henkilökunnan kimppuun, kuinka usein heille tuli kahnauksia laitoksen koulussa, kuinka paljon syntyi fyysisiä vammoja ja millaisia, kuinka paljon oli hyperaktiivisuutta, pinnausta ja määräysten rikkomista. Lumeryhmä osoitti hienoista käytöksen paranemista, mutta varsinainen muutos tapahtui vitamiiniryhmässä. Tulos oli niin vakuuttava, että työilmapiirin paranemisesta huojentunut laitoksen henkilökunta keräsi keskuudestaan rahat ja osti nuorille vitamiinit – sen sijaan että olisi jäänyt odottamaan valtion virkamiesten mahdollisia toimia.


"Toisin sanoen maailmankaikkeuden perusaine näyttää sisimmältään jonkinlaiselta puhtaalta energialta, jota ihminen voi aikomuksillaan ja odotuksillaan muovata tavalla, joka sotii mekanistista maailmankaikkeuden malliamme vastaan - ikään kuin odotuksemme saisivat energiamme virtaamaan ulos maailmaan ja vaikuttamaan muihin energiajärjestelmiin. Ja juuri siihen johtopäätökseen Kolmas oivallus meidät ohjaa."


Huomattava älykkyyden lisääntyminen

Tutkimustulosten analyysi osoitti, että vitamiineja ja hivenaineita saaneiden ryhmässä älykkyysosamäärä (ÄO) nousi keskimäärin kuusi pistettä verrattuna kontrolliryhmään, joka ei saanut ravintolisiä. Samanlainen tulos on saatu kaikissa kokeissa, joissa on mitattu ravintolisien vaikutusta lasten ja nuorten älykkyyteen. Näissä keskimääräinen ÄO:n nousu on ollut 3,5 pistettä, mutta joka kolmannen koehenkilön kohdalla nousu on ollut yli 10 pistettä, jopa 16-20 pistettä. Tulos saavutettiin kolmessa kuukaudessa, mikä oli tutkimusten yleinen kesto.





"Kauneuden havaitseminen on eräänlainen ilmapuntari, joka kertoo itse kullekin, kuinka lähellä olemme energian havaitsemista. Asia on näin, koska energian havaittuaan ihminen oivaltaa, että se on samalla jatkumolla kauneuden kanssa."

"Kun ihmisellä on seksuaalisia ajatuksia, hänen energiakenttäänsä tulee eräänlaisia pyörteitä, ja se jopa siirtyy kohti henkilöä, johon ihminen tuntee vetoa."


Onko 10 pisteen nousu jotenkin merkittävä? On, kun tiedetään että ”tavallisen” amerikkalaisen ja toisaalta lakimiehen, lääkärin tai professorin älykkyysosamäärien ero on vain keskimäärin 11 pistettä. Joka kolmannen koehenkilön saama hyöty vitamiineista vastaa siis samaa, mitä vaaditaan amerikkalaiselta joka haluaa lakimieheksi, lääkäriksi tai professoriksi. Kolmessa kuukaudessa älykkääksi – ruoan voimalla.


"Olemme todenneet", selitti Sarah, "että päivässä on kaksi hetkeä, jolloin energiakentät on helpointa havaita. Toinen on auringonlasku ja toinen auringonnousu." 





Ei kiinnostavaa?

Vielä toistakymmentä vuotta myöhemmin, 2000-luvun taitteessa, yksikään tieteellinen aikakauslehti ei ollut suostunut julkaisemaan Schoenthalerin havaintoja. Aihe oli ”of no interest”, ei kiinnostava, kuten torjunnassa saatettiin sanoa. Vastaanotto on parantunut vain lievästi.


Sarahin ilme vakavoitui. "Energian näkeminen - fyysillisen maailman uuden havaitsemistavan ymmärtäminen - leviää ikään kuin tarttumalla. Emme ymmärrä leviämistapahtumaa, mutta yleensä ihmiset alkavat nähdä energiakentät ollessaan seurassa, jossa toiset jo näkevät ne."





Tutkimuksista ei ole ollut eikä ole pulaa. Schoenthaler on tehnyt niitä satoja, muut tutkijat myös enenevissä määrin. Ne ovat myös tuloksiltaan harvinaisen yhteneväisiä. Parempi ruoka ravintolisineen tekee rauhallisempia ja älykkäämpiä lapsia, nuoria ja aikuisia.


Neljäs oivallus koskee sitä, miten ihmiset kilpailevat energiasta.


Luonnollisia ravintoaineita ei voi patentoida, ja siksi lääketeollisuus mielellään kieltää niiden ja ravintolisien terveyttä edistävät ominaisuudet. Siksi myös niitä koskevat tutkimukset eivät ole ”oikeita” tieteellisiä tutkimuksia, vaikka niitä tekisivät tiedemiehet yleisiä tieteellisen tutkimuksen sääntöjä noudattaen.

Valmisruokateollisuus ei myöskään pidä tutkimuksista jotka osoittavat, että roskaruoka on epäterveellistä ja luonnollisista aineksista tehty kotiruoka voi parantaa.


Kun hallitsemme toista ihmistä, saamme häneltä energiaa. Täydennämme omaa energiavarastoamme toisen ihmisen kustannuksella.

Yksi oivalluksista koskee sitä, miten ihmisen tulee tulkita tähänastisen elämänsä vaiheet. Kyse on tapahtumasta, jossa ihminen tekee itselleen selväksi, kuka hän on ja mikä hänen tehtävänsä täällä maapallolla on.





Sokerikin syyllinen
 
Sokeria on makeisten ja jäätelön lisäksi suuria määriä valmisruoissa, jugurteissa, rahkoissa, virvoitusjuomissa, kekseissä. Sokerin rinnalle samaankin tuotteeseen ovat ilmaantuneet glukoosisiirappi, fruktoosi-glukoosisiirappi, maissi-glukoosisiirappi ja tärkkelyssiirappi, jotka ovat nyttemmin osittain syrjäyttäneet huonomaineisen ja myrkyllisen aspartaamin ja asesulfaami-K:n. Ne ovat kaikki sokeria makeampia ja vielä pahempia elimistön järkyttäjiä kuin sokeri. Teollinen fruktoosi on myös suuri lihavuuden ja tulehdustautien aiheuttaja.


"Vuorenhuiput ovat erikoisia sikäli, että ne voivat kasata energiaa ihmiseen, joka on noussut niille."

"Vuorilla kasvavat aarniometsät antavat vielä enemmän energiaa."


Sokerin ja makeutteiden vaikutuksesta käytöshäiriöiden syntyyn on paljon tutkimuksia. Otetaan esimerkkinä esille yksi tutkimus, joka julkaistiin Journal of Pediatrics –lehdessä 2013. Se totesi sokeripitoisten limujen aiheuttavan ylivilkkautta, teini-ikäisissä ja lapsissa aggressiivisuutta, ylivilkkautta ja keskittymiskyvyn alenemista (ADHD). Runsaasti makeita limuja juovat alle 5-vuotiaatkin muuttuivat aggressiivisiksi ADHD-häiriöisiksi lapsiksi. Tilannetta kärjisti huono ravinto. Tutkimus totesi myös, että jotkut olivat sokerin vaikutuksille erityisen herkkiä.  


 

Oivallusten matka jatkuu... ja vuorenhuipulle kiipeäminen

IHerb teki aika ikävän tempun, kun tiputti pois vanhojen asiakkaiden 5 % alennuksen ihmisten iHerb-alennuskoodeja käyttämällä. Ja tekipä tämän muutoksen jälleen kerran ilmoittamatta siitä mitään!

Tällä hetkellä siis ainoastaan uudet asiakkaat hyötyvät alennuskoodin HUH943 käytöstä saamalla 5 % ekstra-alennusta. Hyvä asia omalta kannaltani on, että vanhojen asiakkaiden ostoista saa edelleen Rewardseja, JOS ihmiset menevät ostoksille sivuni linkeistä tai jaksavat koodin HUH943 tilaukseensa kirjoittaa. Tämä on todella ikävää, sillä totta kai toivoisi molempien koodin käytöstä hyötyvän.

Itse olen päättänyt alkaa tarjota teksteissäni tuotteita tarjolle myös Suomen kaupoista. Pienenkin blogitekstin aikaansaaminen on yllättävän aikaa vievää, joten toivoisin, että kaikki käytetyt työtunnit eivät valuisi kankkulan kaivoon iHerbin yhtäkkisten muutosten vuoksi. Kaikki eivät myöskään halua tilata tuotteita Amerikasta, joten olen iloinen voidessani nyt tarjota näillekin henkilöille hyviä vaihtoehtoja.

Muilta osin blogiini ei ole tulossa muutoksia. Pyrin pysymään ajan tasalla iHerbin tapahtumissa kuten tähänkin asti. Ja nyt siis tuotelinkit tähän tekstiin, josko tämä teksti toisi vuosien varrella muutaman euron tuloja tai sitten ei.


Mielenkiintoinen lisä, jos et ole varma, että syöt joka päivä riittävän monipuolisesti.


Onpa teillä kilttejä lapsia, saavatko he tätä vitamiinia mahdollisesti?


Enemmän kuin pelkkä D-vitamiini, joko olet kokeillut?


IHANAA MAALISKUUTA KAIKILLE LUKIJOILLE JA KIITOS TUOTELINKKIEN KÄYTÖSTÄ!




 


 
 
Lähteet:
https://www.elinahytonen.fi/
James Redfield, Yhdeksän oivalluksen tie, suomentanut Aslak Breck, 1995 Werner Söderström Osakeyhtiö 


4 kommenttia:

  1. Hei! Kun teen tulliselvityksen iherbin paketista, niin pitääkö lähettää myös tilausvahvistus sähköpostilla?

    Olen vain laittanut ruksin siihen kohtaan jossa lukee tilausvahvistus .En ole lähettänyt tilausvahvistus ta ja eivät ole sitä myöskään pyytäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tilausvahvistusta ei tarvitse lähettää, jos eivät sitä pyydä lähettämään. Joskus pyytävät, joskus eivät.

      Tällä hetkellä saa tosi hyvin laitettua ilmaisilla postikuluilla monta pikkupakettia, jos paketissa on aina Shipping Saver tuote mukana. Silloin ei joudu pelaamaan tullin kanssa.

      Poista
  2. Hei! Kun iherb lähettää tiedustelun milloin paketti on tullut perille, niin laitanko sen päivämäärän, mikä on seurannassa kun tullut Suomeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Itse olen pyrkinyt laittamaan sen päivän, kun olen saanut paketin postilaatikkoon, jos olen päiväyksen muistanut. Ei se varmaan niin tarkkaa ole kumman päivän sinne ilmoittaa.

      Poista