Näytetään tekstit, joissa on tunniste chian siemenet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste chian siemenet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. syyskuuta 2017

iHerb tilauskuulumisia




Tilaukset ovat tulleet viime aikoina suhteellisen nopeasti. Viimeisimmän tilaukseni jouduin pitkästä aikaa tullaamaan. Ja tullaushan sujui todella kätevästi. Itse tulli-ilmoitus tehtiin kuten ennenkin, mutta sen jälkeen kone laski automaattisesti saman tien arvonlisäveron määrän ja sen sai maksaa heti. Eli enää ei joutunut odottelemaan, että joku virkailija ehtii ilmoituksen tarkistaa ja laskea maksettavan arvonlisäveron ja ilmoittaa siitä sitten sähköpostilla. Voi olla, että osa ilmoituksista menee virkailijoille tarkistettaviksi tai sitten ei. Aika näyttää. Harvoin tosiaan itse tullaamaan olen joutunut.

Otin eilen yhteyttä iHerbiin, kun en viimeisistä kahdesta tilauksestani ole saanut lainkaan 5 % Loyalty Creditiä. Sen saa kuulemma ainoastaan, kun maksaa tilauksensa luottokortilla. Itse käytin maksuissa Rewardseja. Käytäntö on ilmeisesti siis muuttunut, koska aina ennen olen Loyalty Creditit saanut. Oletteko muut huomanneet saman?





Maailma on niin monimutkainen, että tarvitsemme ihmisiä jotka pystyvät toimimaan puutteellisen tiedon varassa - ihmisiä, jotka eivät tarvitse kädestä kiinni pitämistä.

Vaikeita asioita ei kannata paeta, vaan ne pitää nostaa pöydälle ja käsitellä heti.
 

Useamman vuoden olen käyttänyt Deep Steep suihkugeelejä ja pitänyt niistä paljon. Nyt oli tuote kuitenkin muutettu paljon isompiin pulloihin ja koostumus oli myös vaihtunut. Päätin etsiä siis jonkun toisen suihkugeelin ja päädyin tilaamaan Andalou-Naturals-Shower-Gel-Citrus-Sunflower-Uplifti-251-ml. Itselläni on kerran ollut saman sarjan Mandariini-Vanilja suihkugeeli, josta pidin. Nyt oli kuitenkin helppo päätyä kokeilemaan uutta tuoksua, koska mandariini-vanilja oli tilaushetkellä loppu. En ole vielä avannut tuotetta, joten tuoksusta en osaa sanoa vielä mitään kommentteja.

Yksi jatkuvasti tilauslistallani oleva tuote on Earth-Circle-Organics-Raw-Organic-Chia-Seeds-340-g. Itseni ei juurikaan ole lähiaikoina tullut näitä syötyä, mutta koiralleni niitä laitan useamman kerran viikossa. Laitan 2 ruokalusikallista chian siemeniä turpoamaan veteen illalla ruokakippoon odottamaan aamua. Minulla on berninpaimenkoira, joka painaa 44 kg. Koirani on syönyt chian siemeniä muutaman vuoden eikä sitä ole sinä aikana tarvinnut käyttää kertaakaan anaalirauhasten tyhjennyksessä. Vaivaavat anaalirauhaset oli pääasiallinen syy miksi koiralleni chian siemeniä aloin aikoinaan antaa. Merkkiuskollisena olen pysynyt, vaikka on siellä varmasti muitakin hyviä vaihtoehtoja: Chian siemenet.





Taiteen avulla voimme ymmärtää, keitä olemme.

Taiteilijoilla on tässä ajassa oma erityinen roolinsa. He uskaltavat kyseenalaistaa totuttua ajattelua ja inspiroivat meitä muita.


 Tänään 1.9.2017 lähtien DHL joutuu suurimmaksi osaksi luopumaan itsetullauksen palvelumaksusta, joka oli alun alkaenkin ihan älytön. Nyt voi siis taas tilata painavia paketteja nopealla DHL Express postituksella. Lisätietoa aiheesta löytyy tästä.


Loppuun vielä shampoo, johon olen ollut todella tyytyväinen ja ostin lisää.

 Madre-Labs-Thickening-B-Complex-Biotin-Shampoo-No-Sulfates-Citrus-Squeeze-414-ml




  Parhaat konseptit kehitetään yhteistyössä kuluttajien kanssa. Pitää ymmärtää heidän tarpeitaan ja luoda tuotteita, jotka yllättävät heidät.


Löydä omat suosikkituotteesi iHerbistä ja hyödynnä alennuskoodia HUH943



Kannusta tiimiäsi itse miettimään paras toteuttamistapa ja pyri antamaan heille riittävästi tilaa.



Lähde: Kauppalehti Optio 13/2017 

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Chian siemeniä koirallekin


Chian siemeniä on aikoinaan käytetty jopa valuuttana kaupankäynnissä sekä lääkkeenä nivelvaivoissa ja iho-ongelmissa. Eivät siis mitään ihan turhanpäiväistä nykypäivän hömpötystä. Yhden ruokalusikallisen chian siemeniä sanotaan riittäneen ihmiselle 24 tunniksi.



Koirille chian siemeniä suositellaan usein kuidun lähteeksi, varsinkin jos koiran ulostaminen on turhan työlästä. Anaalirauhasvaivoihin suositellaan useimmiten kuidun lisäämistä koiran ruokavalioon. Tämä oli syy miksi päätin paneutua tarkemmin chian siementen käyttöön koirille.

Chian siemenet ovat ravintorikasta ruokaa ja lisäävät kestävyyttä ja energisyyttä. Lisäksi chian siemenet ovat tehokkaita estämään infektioita. Chian siemenet voisivat olla erinomainen lisä täten myös ikääntyville koirille.

Chian siemeniä on kahta laatua, valkoisia ja mustia. Siemen on gluteeniton ja sisältää 19-23 % proteiinia, 34 % öljyä ja 25 % kuitua. Lisäksi chian siemenistä saa runsaasti B-vitamiineja ja omega-3, omega-6 ja omega-9 rasvahappoja sekä antioksidantteja.

Omega-3 sisältönsä vuoksi chian siemenet edesauttavat koiran ihon kuntoa ja turkin kiiltoa, edistävät nivelten terveyttä, auttavat immuunipuolustusta toimimaan, edistävät aivojen ja silmien kehittymistä ja terveyttä, sekä vaikuttavat soluihin ja kasvuun. Chian siemenet vähentävät myös tulehdusta. Kahdesta ruokalusikallisesta chian siemeniä saa omega-3 rasvahappoja 3:1 omega-6 rasvahappoihin nähden.

Kuitua chian siemenistä saa keskimäärin 34 g 100 grammasta hieman merkistä riippuen. Kuitu auttaa uloste- ja anaalirauhasvaivojen lisäksi painonpudotuksessa, joka on hyvin yleinen ongelma nykyajan koirilla liiallisista herkkupaloista johtuen.

Chian siemeniä tulisi turvottaa vedessä tai vaikka jogurtissa ennen kuin lisää ne koiran ruokaan. Siemenet imevät vettä jopa kymmenen kertaisen määrän omaan painoonsa verrattuna. Valmis chiaseos on koostumukseltaan geelimäinen. Chiageeli hidastaa hiilihydraattien muuntumista sokereiksi. Tasainen verensokeri edesauttaa luonnollisesti energisenä pysymistä. Koska chian siemenet hidastavat ruoansulatusta, ehtivät ravintoaineet imeytyä kunnolla ja koira tuntee itsensä kylläiseksi pidemmän aikaa.

On erittäin tärkeää muistaa katsoa, että koiralla on koko ajan raikasta, puhdasta vettä saatavilla, koska chian siemenet imevät paljon nestettä.

Chian siemenistä saa runsaasti kalsiumia, rautaa ja magnesiumia sekä jonkin verran fosforia, kaliumia, sinkkiä ja kuparia. Lisäksi siemenistä saa myös boronia, jota tarvitaan kalsiumin hyväksikäytettävyyden varmistamiseksi. Chian siemenet sopivat monille ruoka-allergioista kärsiville koirille, ja koska niissä ei juurikaan ole makua tai hajua, maistuvat chian siemenet hyvin vähän nirsommillekin koirille. Pienille koirille riittää annokseksi 1 teelusikallinen. Isoille koirille keskimääräinen annos olisi 1/4 teelusikallista 4 kg kohti. Tämä tekee siis suunnilleen yhden ruokalusikallisen n. 40 kg:n painoisille koirille.

Chian siemenet säilyvät hyvin, joten kerralla voi hyvin ostaa isommankin pakkauksen. Koiralle voi valmistaa chian-siemen annoksen yhdessä esimerkiksi raakojen kananmunien tai raa'an lihan kanssa. Parhaan hyödyn saadakseen chian siemenen ravintoaineista tulisi annoksen antaa seistä jääkaapissa 24 -48 h tuntia ennen tarjoilua.

Chian siemenet ovat hyödyllisiä myös urheilukoirille, koska ne edesauttavat elektrolyyttitasapainon säilymisessä.

Joko sinun koirasi saa chian siemeniä? Omani saa ensimmäisen kerran tänään illalla. Tällä hetkellä siemenet ovat jääkaapissa turpoamassa maustamattomassa luomujogurtissa.




Lähteet:
http://www.dogsnaturallymagazine.com/chia-for-pets/
http://www.shirleys-wellness-cafe.com/NaturalFood/Chia