maanantai 12. syyskuuta 2016

HealthForce Superfoods apua miten kyseenalaistettava laatu


Healthforce-Nutritionals ravintolisiä myydään iHerbissä ja olen niitä itsekin kehunut. Nyt täytyy kuitenkin kyseenalaistaa asianlaita.

http://www.naturalnews.com/055266_shilajit_heavy_metals_health_warning.html

HealthForce Shilajit Supreme -tuotteesta on löytynyt hälyttävän suuret määrät raskasmetalleja: lyijyä ja arsenikkia. Myös kuparia, nikkeliä ja alumiinia tuotteesta löytyi paljon. Kyseinen tuote on kielletty Kanadassa korkean lyijypitoisuuden takia. IHerbissä ei onneksi tätä tuotetta ole myynnissä, mutta miten mahtaa olla muiden HealthForce-tuotteiden puhtauden ja terveellisyyden kanssa???




Lyijy on yksi kaikkein eniten tutkituista ympäristömyrkyistä, joka erityisesti tetraetyylilyijyn käyttöönoton jälkeen (käyttö pääasiassa bensiinin lisäaineena) 1990-luvulle saakka muodostui merkittäväksi terveysriskiksi. Aiemmin lyijyä käytettiin myös mm. maaleissa, joita saattaa olla vielä joillakin pinnoilla ja esineissä. Metsästyksessä ja ammunnassa käytettiin aiemmin lyijypitoisia ammuksia; vesijohdoissa on aiemmin käytetty lyijypitoisia juotosliitoksia; samoin elektroniikassa juotosaineena on käytetty lyijyä. Kaikista näistä lähteistä kertyy vähäninen lyijyaltistus, joka saadaan pääasiassa ravinnon mukana.

Pitkäaikainen ja jatkuva lyijylle altistuminen saattaa aiheuttaa aikuisilla ennenaikaista muistin heikkenemistä. Lyijy on kytketty erittäin suureen määrään erilaisia terveysvaikutuksia kuten munuaisvauriot, kuulohäiriöt, henkisen kehityksen häiriöt, älykkyysosamäärän lasku, anemia, ja virtsakoostumuksen muutokset. Selkein näyttö lyijyn haitoista koskee lasten älyllistä kehittymistä.

Lyijy kertyy luuhun, josta sitä vapautuu vereen vielä vuosien kuluttua sen jälkeen, kun altistuminen on päättynyt. Lyijy on luokiteltu todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi aineeksi.





Lähteet:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=uut00333&p_teos=uut&p_osio=109&p_selaus=
http://fi.opasnet.org/fi/SETURI/TEKAISU:_Lyijyn_tautitapausm%C3%A4%C3%A4r%C3%A4_ja_tautitaakka_arviot 
http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1424838918081

tiistai 6. syyskuuta 2016

Monivitamiinien bestselleri elämänmuutoksen tukena



Jokaisen on mahdollista kasvaa ja elää itsensä näköistä elämää.




Nature-s-Way-Alive-Max-Potency-Multi-Vitamin-No-Added-Iron-180-Tablets 

3 suurehkoa tablettia päivässä, mahdollisuus jakaa annos kolmelle eri aterialle
Runsaasti D3-vitamiinia
Ei ärsytä vatsaa
Enemmän energiaa
Toisille sopii, toisille ei


Kun elämään tulee lisää vaihtoehtoja, jousto lisääntyy. Joustavuus on tutkitusti yhteydessä koettuun hyvinvointiin. Monesti paras keino päästä pattitilanteesta eteenpäin on yksinkertaisesti vain kokeilla vanhan toimintamallin sijaan jotain uutta.




Nature-s-Way-Alive-Once-Daily-Women-s-Ultra-Potency-Multi-Vitamin-60-Tablets

Vain yksi suurehko tabletti päivässä

Nature-s-Way-Alive-Max3-Daily-Multi-Vitamin-180-Tablets

Sisältää myös rautaa




Uuden asian ymmärtäminen ja haltuun saaminen vaatii paitsi motivaatiota myös sitkeää ja sinnikästä harjoittelua. Erityisen tärkeää harjoittelu on silloin, kun on opittava pois vanhasta tavasta ja korvattava se uudella. Oletko tullut ajatelleeksi, että juuri opittuna taito on oikeastaan arvokkaimmillaan. Se on silloin myös helpoiten avattavissa ja selitettävissä muille: näin sen teen, tällaisia asioita prosessissa käytän.


Nature-s-Way-Zinc-Lozenges-Wild-Berry-Flavor-60-Lozenges 

Imeskeltävä tabletti häätämään flunssa ja kurkkukipu


Terveys 2050 -raportin mukaan suuri osa terveydestä syntyy tulevaisuudessa pääosin terveydenhuollon ulkopuolella.




Maailman muutostahdin nopeutuessa toimivin selviytymisstrategia näyttäisi olevan muutokseen mukautuminen. Tämä taas edellyttää asennetta, jossa oppimisella on keskeinen rooli. Tulevaisuudessa omaa osaamista joutuu kehittämään koko ajan, ellei niin jo ole.

Ihmisen oma tavoitteellinen toiminta voi lisätä hänen onnellisuuttaan 40 prosentilla. Näin siis se, millaisia valintoja tekee, miten mieltään käyttää ja miten suhtautuu haasteisiin, vaikuttaa siihen, kuinka onnelliseksi itsensä kokee.




Aivot ovat supermuovautuva järjestelmä. Pitkäaikaisessa harjoittelussa ne sopeutuvat kohtaamaan ne haasteet, joita ihminen itselleen asettaa. Kykyjen kehitykselle ei ole mitään etukäteen nähtävissä olevaa ylärajaa.

Se, miten aamunsa aloittaa, vaikuttaa siihen, millainen päivästä tulee. Aamu ikään kuin virittää tulevan päivän tietylle taajuudelle, joka jatkuu halki päivän mahdollisesti aina iltaan asti.

Etenkin, jos otetaan huomioon tahdonvoimatutkimuksen luoma tietämys siitä, että tahdonvoima on päivän mittaan ehtyvä varanto, suuria ponnisteluja vaativan päivän aloittamisella on merkitystä.


 

Nature-s-Way-Alive-Fruit-Source-Vitamin-C-120-Veggie-Caps

Hedelmistä peräisin oleva C-vitamiini kapseleissa
 

VIESTIEN HAVAINNOLLISUUS JA KUVALLISUUS OVAT SUORAAN YHTEYDESSÄ NIIDEN LÄPIMENOON KILPAILEVIEN VIESTIEN KAAOKSESSA!

Elämänmuutosten tukeminen onnistuu parhaiten silloin, kun se on tehty mahdollisemman elämykselliseksi. Tässä eri aisteilla ja niiden puhuttelemisella on olennainen tehtävä.




 

Lähteet: iHerb tuotekommentit
Tukiainen Maaretta, Hyvän mielen taidot, PS-kustannus 2016
 

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Naisjohtajalla ja kollageenilla on vahvuuksia, joista innostuu aina uudestaan


Naisten johtamat yritykset ovat keskimäärin 10 % muita kannattavampia.

Menestymiseen ei enää riitä se, että jokin yksittäinen taho tai ihminen yksilönä hyötyy, vaan se, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä ja voivat katsoa saavansa tilanteesta lisäarvoa.

Toisten tukeminen ja innostaminen on johtajan tärkeimpiä tehtäviä. Empatia tuleekin korostumaan tulevaisuuden työelämässä. Naisille ominainen tapa olla läsnä, kuunnella ja osoittaa myötätuntoa auttaa heitä johtajina ymmärtämään, mitä organisaatiossa tapahtuu.

Naisten johtamistapa parantaa esimiestyön laatua. Naisten johtamistapaan kuuluvat keskustelu- ja vuorovaikutustaidot lisäävät työntekijöiden kykyä ymmärtää työn tavoitteita ja omaa rooliaan ja merkitystään itseään isommassa kokonaisuudessa. Kun mieli on joustava, on helpompi toimia tarkoituksenmukaisella tavalla erilaisissa muutoksissa. Myös haastavien tilanteiden hallinta helpottuu.


MERKITYKSELLISYYDEN TUNNE ANTAA IHMISELLE SYYN TEHDÄ PARHAANSA PÄIVITTÄIN.




Naisten etenemisen todellinen pullonkaula on usein keskijohdossa, johon naisten urakehitys tyssää usein jo 35-41 -vuoden iässä. Naisjohtajien määrän kasvu tulevaisuudessa on kuitenkin vääjäämätöntä. Samalla vaihtoehtojen määrä kasvaa, ajattelu laajenee ja yhä useampi asia tulee mahdolliseksi. Naisia estää nousemasta työelämässä lähinnä arkuus ja vastoinkäymisten pelko. He eivät uskalla aina seistä asiansa takana, jos kohtaavat vastustusta. Oman potentiaalinsa tunnistaminen ja uskallus ylittää itsensä auttavat elämään merkityksellistä elämää. Tällöin ihminen on niin sanotusti elementissään ja elää nautinnollista, tavoitteellista ja selkeää elämää.

Esimiehen työssä on opittava rakentamaan luottamusta ja läsnäolotaitoa. Johtajan on työssä onnistuakseen oltava riittävän epäitsekäs. Tärkeintä on tiimin luottamuksen synnyttäminen. Siihen tarvitaan empatiaa ja kykyä kuunnella. Kuunteleva johtaja osaa olla aidosti läsnä.

Naisjohtajien etuna on sosiaaliset taidot, myötätunto ja nöyryys, joita ei pidä nähdä heikkoutena. Nöyryys haastaa tekemään ja oppimaan lisää, jolloin näkee osaamisensa realistisesti ja pystyy kehittymään. Jokaisen on mahdollista kasvaa ja kehittyä halki elämänsä, ei pelkästään lapsuudessa ja nuoruudessa. Mielikuvaharjoituksin ja ajattelun rakenteiden muokkaamisen avulla ihminen saa sisäiset voimavarat optimaalisesti käyttöönsä. Se, mitä tästä seuraa, riippuu olosuhteista ja päätöksistäsi.

Myötätunnon lisäksi on osattava olla tarvittaessa tiukka ja jämäkkä. Johtajana joutuu esimerkiksi tilanteisiin, joissa on puututtava alaisten epäasialliseen käytökseen. Silloin johtajan tehtävä on taata tiimin toimintakykyisyys asettamalla selkeät rajat. Suoraan puhuminen ja asioiden esiin nostaminen on reilua ja opettavaista toisille osapuolille. Kun alaiset tuntevat johtajan ja tietävät hänen olevan reilu tyyppi, on heidän helpompi hyväksyä ajoittainen tiukkuus.







Naisjohtaja pitää tietenkin huolta itsestään niin, nivelistä, luista, lihaksista, kynsistä, hiuksista ja ihosta tyypin 1 ja 3 kollageenijauheen avulla. Doctor's BEST -tuotteet ovat aina laatutavaraa eikä kollageenijauhe tee poikkeusta. Jauhe on entsymaattisesti hydrolisoitua eläinkollageenia naudasta. Elimistö pystyy käyttämään jauheesta saatavat aminohapot tehokkaasti hyödyksi kunhan sekoittaa jauheen veteen ja juo sen tyhjään vatsaan vähintään 30 minuuttia ennen ateriaa eikä ota samalla kertaa muita proteiineja. Päivän aikana voi muuten kyllä käyttää haluamiaan proteiinijauheita ja muita proteiinituotteita ihan normaalisti.

Kollageeni on elintärkeä tukikudosten proteiini. Kollageenin tuotanto hiipuu pikkuhiljaa 25-vuotiaasta eteenpäin ja loppuu kokonaan viidenkympin tietämillä. Tämä näkyy ihon ohenemisena ja veltostumisena, syntyy juonteita ja ryppyjä. Naisjohtaja tietää kauneuden tulevan sisältäpäin ja arvostaa kollageenijauheen myötä saamiaan vahvoja kynsiä ja hiuksia joka aamu valmistuessaan työntäyteiseen, mielenkiintoiseen päivään. Iltaisin naisjohtaja taas kiittää kollageenijauhetta lenkkipolulla rentoutuessaan. Nivelvaivat ja kolotukset ne vasta ikäviä ikääntymisen mukana tulevia vaivoja olisivatkin.

Aikuisessa ihmisessä on 3-4 kiloa kollageeneja. Kollageenit on numeroitu roomalaisin numeroin siinä järjestyksessä kuin ne on löydetty. Kollageenit ovat välttämättömiä kaikkien selkärankaisten sidekudosten normaalille rakenteelle ja toiminnalle.

Kaikista ihmiselimistön kollageeneista noin 70 % (2-3 kg) on tyypin 1 kollageenia. Suurin osa tästä on luissa ja loput pehmeissä sidekudoksissa. Kollageenit muodostuvat kuten muutkin proteiinit, tiettyjen rakennegeenien säätelemässä proteiinisynteesissä. Kollageenin uusiutuminen on läpi elämän jatkuva prosessi. Kollageenia hajoaa ja muodostuu päivittäin kaikenikäisillä ihmisillä. Mutta kuten jo todettiin vähenee kollageenin tuotanto merkittävästi iän karttuessa, ja usein sen sanotaan loppuvan jo nelikymppisenä.


Ravinnolla, liikunnalla ja onnellisuudella on tietenkin osansa kuinka hyvin voi sisäisesti ja ulkoisesti. Doctor-s-Best-Best-Collagen-Types-1-3-Powder-200-g on hyvä ravintolisä tukemaan hyvinvointia niin naisjohtajille kuin muillekin. Kollageenia löytyy jopa hampaista ja verisuonista, kyse on siis paljon muustakin kuin vain kauneuden hoidosta. Sileä ja kaunis iho on vain plussaa. 

Kollageeni kannattaa ottaa yhdessä C-vitamiinin kanssa. C-vitamiini on välttämätön aine kollageenin syntymisen kannalta ja toimii myös kollageenisynteesin kiihdyttäjänä.






Lähteet:
Tunne & Mieli 3/2016
http://cityklinikkahelsinki.blogspot.fi/2014/11/kollageeni.html
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/13586/1052.pdf?sequence=1 
https://luontaistuntijat.fi/content/anne-kukkohovi-luottaa-kollageenin-ja-d-vitamiinin-voimaan
https://luontaistuntijat.fi/content/kollageeni-nuorentaa-ihoasi 


maanantai 8. elokuuta 2016

Kyolic jälkihajuton valkosipuli


Wakunaga-Kyolic-Aged-Garlic-Extract-Detox-Anti-Aging-Formula-105-200-Capsules

Mihin tahansa taloon pistäydyt, et tunne valkosipulin tuoksua, vaikka isäntäväen terveyttä huokuvasta olemuksesta, tiedät heidän varmasti käyttävän valkosipulia päivittäin. On ehkä syytä selittää niille, jotka eivät ole selvillä Kyolicin salaisuudesta, hieman tarkemmin mistä on kyse.


Ei, valkosipulin hajulle hengityksessä.

Kyllä, paremmalle vastustuskyvylle ja sydänterveydelle.

Kyllä, raskasmetallien neutranoinnille.

Kyllä, tutkitusti tehokas yli 600 tieteellisen artikkelin mukaan.

Kyllä, Kyolic sopii kaikenikäisille ja herkkävatsaisillekin.

Kyllä, kannattaa kokeilla myös punkkien karkottamiseen.

Kyllä, kannattaa kokeilla akneen.

Kyllä, huomattavasti terveemmät hiukset ja kynnet.




Kyolic sisältää ainoana maailmassa Aged Garlic Extract (AGE) -valkosipuliuutetta. Ainutlaatuinen ns. kylmäkypsytysprosessi kehitettiin 1950-luvulla vanhan japanilaisen säilömistavan pohjalta. Valmistuksessa ei käytetä lainkaan lämpöä eikä kemikaaleja. Pilkotut valkosipulit suljetaan sellaisinaan terässäiliöihin kylmäkypsymään 20 kk ajaksi. Lukuisten itsestään tapahtuvien entsymaattisten reaktioiden ja biokemiallisten muutosten tuloksena syntyy AGE-uute.

Uute vaikuttaa hyvinvointiimme erittäin monipuolisesti ja sen on osoitettu tukevan elimistön omia terveyttä edistäviä toimintoja. Useimmat Kyolicin vaikutukset ovat pitkäkestoisia ja edellyttävät uutteen säännöllistä käyttöä.


Tästä löydät varmasti juuri tarvitsemasi Kyolic-valkosipulivalmisteen! 




Kun yhden ihmisen elämä muuttuu, myös hänen ympärillään olevien elämä alkaa muuttua.


 


Lähteet:
http://www.luontaistuotejasmin.com/tuotteet.html?id=12/9 
http://www.valioravinto.fi/kyolic/ 

lauantai 16. heinäkuuta 2016

IHerb-tuotteet ystävyyden avaimiin peilaten



Ystävyys on kuin raha: sitä on helpompi hankkia kuin säilyttää




Löydä oma suosikkihuulirasvasi näiden 8 luomuhuulirasvan joukosta.

Jos muistamme, että jokaiseen pitkäaikaiseen ihmissuhteeseen kuuluu vaikeitakin aikoja, emme niin helposti hylkää laivaa myrskyjen riepotellessa sitä. Lukemattomat rakoilevat avioliitot, hankalat liikekumppanuudet ja viilenevät ystävyyssuhteet voitaisiin korjata neljällä pienellä sanalla: "Sinä saatat olla oikeassa."

Pyydä anteeksi, kun olet väärässä ja tutustu tähän seleenivalmisteeseen, josta monet suomalaiset iHerbin ystävät tykkäävät.

Kaikki me erehdymme - ja usein. On tyhmää jättää ylpeyden ja epävarmuuden takia myöntämättä sitä ja korjaamatta ihmissuhteitamme. Todellinen anteeksipyyntö merkitsee muutakin kuin pelkkää virheen myöntämistä. Anteeksi pyytävä ihminen myöntää sanoneensa tai tehneensä jotakin, mikä on vahingoittanut suhdetta - ja osoittaa arvostavansa suhdetta niin paljon, että tahtoo saada sen ennalleen.

Oman virheen myöntämiseen vaaditaan henkistä varmuutta. Koska ihmissuhteet ovat vaikeimpia asioita, joita yritämme tässä elämässä, on selvää että teemme niissä virheitä. Ja kun niin käy, voimme säästyä paljolta surkeudelta pyytämällä anteeksi. Anteeksiantaminen kysyy vahvuutta, sillä se on suuri voima. Se muuttaa sekä sinua että läheistäsi.

Anteeksiantamisella on suuri voima, mutta raskaana olevat tarvitsevat lisäksi tätä omegakolmea.

Vihassa on surullisinta se, mitä se voi tehdä vihaajalle. Pahinta katkeruudessa, kiukussa, riitelyssä ja herjaamisessa on se, että ne syövyttävät meitä itseämme kuin happo. Katkeruus leviää meistä läheisiimme pilaamaan ihmissuhteita, mutta se kalvaa myös omaa sydäntämme.

Samoin kuin katkeruus tuottaa lisää katkeruutta, myös rakkaus synnyttää rakkautta. Jokaisessa ihmissuhteessa joku kärsii vääryyttä jossakin vaiheessa. Tarkka kirjanpito kärsityistä vääryyksistä tekee meistä syyttäjiä. Meillä on ihmeen lyhyt muisti, kun kyseessä ovat omat virheemme, mutta ihmeen pitkä muisti toisten virheitten suhteen.

Keinot ja konstit ovat monet elämän vääristymien korjaamiseen, mutta tätä monivitamiinia ylistävät lähes kaikki raskaana olevat eivätkä suotta!

On sanottu, että me arvioimme toisia tekojen mukaan ja itseämme aikomusten mukaan - emmehän me tarkoittaneet sitä mitä teimme, se tapahtui paineen alla, meillä oli huono päivä, ensi kerralla toimimme paremmin.

Ne, joilla on paljon ystäviä, uskovat myös pitkäaikaisiin ihmissuhteisiin. Ystävykset pitävät yhtä niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä, niin auringonpaisteessa kuin sateessakin.

Jotkut tuntuvat epäonnistuvan kroonisesti kaikissa läheisissä ihmissuhteissaan ja olevan jatkuvasti liikkeellä. He uskovat onnen avaimien piilevän siinä, että he onnistuvat löytämään jostakin parempia ihmisiä. Mutta ajan mittaan ihmisen on opittava pitämään kiinni suhteistaan silloinkin, kun tie on vaikea.





En tiedä kenen sotakirves haudataan ensin, mutta tämä tuote on iHerbin ystävien suosikki vuodesta toiseen.

Useimpien kestävien ystävyyssuhteiden salaisuus on sitoutuneisuus. Jokaisessa pitkäaikaisessa ihmissuhteessa on luvassa jaksoja, joina ystävä ei voi hyvin eikä ystävyyskään siksi voi hyvin. Koetus on siinä, jaksatko odottaa tällaisen kauden päättymistä.

Melkein aina ihmiset pääsevät epävakaiden kausiensa yli. Hallinnan menetys on väliaikaista. Rauhoituttuaan mielemme todennäköisesti paranee, ja olemme pian taas ennallamme.

Täydellistä ja jatkuvaa vastavuoroisuutta ei pidä ystävyyssuhteelta odottaa. Kaikissa ihmissuhteissa tapahtuu liikettä. Se on kuin tanssia: väliin lähemmäs toista, väliin kauemmas. Ystävyyteen luottava ihminen ei joudu paniikkiin, kun toinen ottaa hiukan etäisyyttä.

Tavoitteletko vain parasta? IHerbistä saa puhtaimman MSM:kin edullisesti.

Oletko pannut merkille, etteivät kaikkein tyytyväisimmät ihmiset yleensä joudu käyttämään kyynärpäätekniikkaa. He eivät vaivaudu uhkailemaan toisia, vaan he saavat itseluottamusta auttamalla toisia.

Rakastavat ihmiset tässä maailmassa ovat vahvoja. He ovat rakentajia. He ovat luojia. He eivät kasvata vihan määrää, vaan rakkauden määrää maailmassa.

Suihkussa on ihanan rentouttavaa.

Jotta voisimme onnistua läheisissä ihmissuhteissa (ja oikeastaan missä tahansa muussakin), meillä täytyy olla tietty epäonnistumisen vapaus. Torjunnan kestäminen on menestyksen merkki. Jos myyntihenkilö lannistuu epäonnistumisesta muutaman asiakkaan kanssa, hän ei ikinä pääse pitkälle. Mutta jos hän kestää torjutuksi tulemisen, uskaltaa yrittää uudelleen ja uskoo vielä löytävänsä suopean asiakkaan, häntä ei pysäytä mikään.

On hyvä oppia huomaamaan, että vaikka jotkut eivät meistä pidäkään, meillä voi silti olla yllättävän paljon hyviä ystäviä.

Tässäpä vasta hyvä ystävä, joka syö pois meistä kuollutta roskaa.

Ihmiset, jotka tahtovat pitää kaikkia lankoja käsissään ja valitsevat varta vasten minuudeltaan heikon kumppanin, joutuvat varmasti niittämään katkeraa satoa. Alistuva puoliso tai ystävä on aikaa myöten onneton, hänen kanssaan ei enää ole hauskaa, hän ei ole enää mielenkiintoinen eikä rakastettava - ja mikä merkittävintä, hän ei enää kykene rakastamaan.

Suhteet toimivat silloin, kun jokaisen tarpeita täytetään riittävän tasapuolisesti. Emme voi kuitenkaan edellyttää toisilta ajatustenlukijan taitoja. Toiveistaan kertova ihminen ottaa riskin. Toinen osapuoli ei välttämättä aina vastaa. Mutta on surullista, jos ajoittainen pettymys saa avoimuuden kokonaan lakkaamaan ja pettymyksestä tuleekin vakituinen seuralainen.

Myönteiseen suuntaan hyvin imeytyvän sinkin avulla.

Meillä ei voi olla kovin myönteinen käsitys itsestämme, jos emme rakasta ketään emmekä saa osaksemme rakkautta. Emmekä me voi onnistua rakkaudessa, jollei meillä ole tervettä omanarvontuntoa.

Ihminen ei voi ymmärtää itseään tyhjiössä, vailla toisten ihmisten muodostamaa peiliä. Eikä hän onnistu rakkaudessa, jos häntä kuormittavat syyllisyys ja itsensä halveksunta. Mitä parempi minäkuva ihmisellä on, sitä todennäköisemmin hän valitsee hyviä ystäviä, ja kun ihmissuhteet ovat kohentuneet, omanarvontunto nousee.

Jos ihmisen itsetunto on toisten hyväksynnän varassa, hän joutuu pettymään. Sitä paitsi hyväksynnän hakeminen saattaa romuttaa ystävyyden kuormittamalla sitä liiaksi. Hyvä ihmissuhde auttaa rakentamaan minäkuvaa, mutta meidän arvomme ei voi läheskään täysin riippua toisista ihmisistä. Sen on noustava omasta sisimmästämme.




Hyväksy hyvät ja huonot puolesi, mutta älä kärsi kivusta.

Mitä paremmin tunnemme itsemme, sitä parempi käsitys meillä on itsestämme ja sitä tyytyväisempiä voimme olla. Kun jokin asia nimetään, sen voima vähenee saman tien. Ystävyys on parhaimmillaan silloin, kun kaksi ihmistä tuntee omat erityispiirteensä ja osaa selvittää toiveensa toisilleen.

Monet ystävyyssuhteet ja avioliitot epäonnistuvat itsekkyyden vuoksi. On tärkeää selvittää omat toiveemme, mutta yhtä tärkeää on myös sopeutua ystävämme toiveitten mukaan. Valmius tehdä uhrauksia rakkaan puolesta ja toisinaan ohittaa omat toiveet on pitkäaikaisen ystävyyden edellytys.

Tätä kannattaa harkita ihan itsesi tähden, vaikka löytäisimmekin onnen vasta sitten, kun alamme elää jonkun muun kuin itsemme hyväksi.

Löytääksemme elämän syvimmän tarkoituksen meidän tulee olla sovussa itsemme kanssa, mutta meidän on myös päästävä itsemme yli. Useimmilla elämän aloilla kohtuullisuus ja tasapaino ovat avainasioita. Me voimme pysyä tasapainossa huolehtimalla ystäviemme tarpeista vähintään yhtä paljon kuin omistammekin.

Kun muistamme, että rakkaus on tärkeintä ja jos uskomme lähes rajattomiin mahdollisuuksiimme antaa ja saada rakkautta, elämäämme voi astua valtava ilo.





Lähde: McGinnis Alan Loy, Ystävyyden avaimet, Kirjapaja, Helsinki 2006

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Hopeaa vedessä


Hopea kolloidisessa muodossa esiintyy luonnostaan maassa mineraalina ja on välttämätön aine niin kasveille, eläimille kuin ihmisillekin. Tehoviljellystä maasta ei hopeaa kuitenkaan enää luonnollisesti saada kuten ennen.

Kolloidihopea on puhtaita sähköisesti erotettuja hopeamolekyylejä puhtaassa vedessä ja on ainut turvallinen ravintolisähopean muoto. Kolloidinen hopea ei aiheuta hopean kerääntymistä kehoon.




Hopea on paras olemassa oleva bakteerien yleistuhooja, voimakas luonnon oma antibiootti.

Kolloidihopea on parannuskeino infektioihin ja suoja niitä vastaan.


Yksilö hakee automaattisesti vahvistusta olemassa oleville uskomuksilleen.
 

Vuodesta 2010 lähtien kolloidihopeaa ei ole EU:ssa saanut markkinoida ja myydä mineraalilisäravinteena! Vedenpuhdistuotteena kolloidihopeaa saa kuitenkin myydä.


Vuoropuhelua voi syntyä vain, kun keskustelukumppanit pyrkivät katsomaan asioita uudesta näkökulmasta ja ymmärtämään kumppaninsa maailmankuvaa ja ennakko-oletuksia. Siinä tarvitaan poikkitieteellistä avoimuutta. Jos se puuttuu, toinen osapuoli saattaa pyrkiä yksipuolisesti rajaamaan aiheet, joista voidaan puhua, ja määrittämään sanat ja termit, joita on soveliasta käyttää.
 

Kolloidihopeavettä voi käyttää ulkoisesti esim. silmä- ja korvatippoina. Sopii hyvin myös palovammojen hoitoon ja auringonpolttamiin. Kesällä hopeavettä kannattaa sipaista myös itikanpistoihin. Käyttökohteisiin kuuluvat myös hankaumat, haavat, naarmut, syylät, silsa, ihottumat ja akne. Kolloidihopeavettä voi helposti laittaa laastariin tai sideharsoon haavoja hoidettaessa.


Tiede on tapa pyrkiä ymmärtämään maailmaa. Se ei kerro mistään asiasta absoluuttista totuutta.
 

Kolloidinen hopea voi aiheuttaa munuaisvaurioita, mahaärsytystä ja päänsärkyä. Nykyiset kolloidihopeavalmisteet eivät aiheuta ihon värjääntymistä siniharmaaksi, kun niitä käyttää ohjeen mukaisina määrinä.


Tiedekeskeinen maailmankuva voi kehittyä jarruksi kehitykselle silloin, kun se estää näköaloja muihin vaihtoehtoihin.






Kurlaa hopeavedellä kurkkukipu pois.

Lisää muutama tippa hammastahnan joukkoon. Hopeavesi auttaa pitämään plakin poissa ja pehmittää jo olemassa olevaa plakkia. Hopeavesi on hyödyllistä ikenien terveydelle ja sopii hyvin suuvedeksi.

Tästä tuotteesta ei voi sanoa tarpeeksi paljon hyviä asioita. Ilman hopeavettä emme ole enää ikinä. Toimi erittäin hyvin pahasti loukkaantuneen ja turvonneen haavan paranemisessa samoin kuin ihon kukkimiseen.

Hyödyllistä olla olemassa antibioottien tilalle.

Jos otat tätä vedeltä maistuvaa hopeavettä heti sairauden ensimerkit huomatessasi, voit estää monet sairaudet; vilustumiset ja virukset.

Hopeavettä voi lisätä lemmikkienkin juomaveden sekaan.

Hopeavettä kannattaa kokeilla heinänuhaankin.
 
 


Lähteet:
http://www.silvervatten.se/fi/
http://www.lootuskauppa.fi/epages/lootuskauppa.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/27052009-143228/Products/1128
http://www.terve.fi/terveyden-abc/hopea-voi-aiheuttaa-ongelmia

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

MS-tauti tukea ravintolisistä


"Meitä askarruttaa se, olemmeko muiden veroisia ja tulemmeko hyväksytyksi porukkaan."


Jos ihmisellä on kykyä kasvaa, se tapahtuu usein vastoinkäymisten avulla, joista vaikea sairaus on yksi. Kysymys onkin siitä, osaako pysähtyä, omalla tavallaan. Ahdistus, masennus ja suru ovat joskus välttämättömiä.

Vaikeaan sairastumiseen liittyy yleensä, että ihminen alkaa miettiä omaa elämäänsä ja tekemiään valintoja. Arvo on siinä, että pohtii asioita ja tekee haluamiaan korjausliikkeitä. Moni löytää sairauden kautta tien omannäköiseen elämään.

Diagnoosin saaminen herättää hyvin monenlaisia tunteita. Elämä ei enää tunnu samalta. Ensimmäiset kolme kuukautta diagnoosin saamisesta ovat yleensä vaikeimpia. Vähitellen ihminen sopeutuu tilanteeseen, masennus ja ahdistus vähenevät ja toivolle tulee enemmän tilaa.

Moni pelkää nopeasti vaihtelevia, voimakkaita tunteita. Kannustavaksi tarkoitetut, rohkaisevat sanat saattavat suututtaa, koska kuluneet kliseet eivät istu sairastuneen tunnetilaan. On tärkeää saada käydä asioita rauhassa läpi ja tulla hyväksytyksi. Nuori ihminen miettii, rakastaako kukaan häntä enää rajoituksineen. Voiko hän joskus perustaa perhettä?

Mieli tarvitsee aikaa. Vaikeistakin asioista voi puhua, jos on välittämisen ilmapiiri. Toivolla on monta porrasta. Ihmiseltä on vaikea ottaa pois toivoa, se on meissä niin syvällä.


"On oikeastaan aika hauskaa, miten matala kynnys on jutella ihmisen kanssa, jolla on samantapainen tilanne, vaikka jokaisen sairaus onkin erilainen." 






MS-tauti: tulehdus, inflammaatio, aivoissa hapetusstressi, huonosti toimivat mitokondriot






Asetyyli-l-karnitiini pari kertaa viikossa auttamaan aivosumusta ja fatiikista eroon pääsyä.

Serrapeptaasista voi olla apua MS-tautiin. Mahdollisesti syö pois plakkia aivoista??? Serrapeptaasi hajottaa elotonta kudosta.


Muita hyödyllisiä ravintolisiä MS-tautia sairastaneille voisivat olla ainakin magnesium, jodi, seleeni, E-vitamiini, karnosiini, berberiini, MSM ja B3-vitamiini.

Kaikkia tarpeellisia ravintolisiä löytyy edullisesti iHerbistä.







MS-taudin kulkuun voi mahdollisesti vaikuttaa myös laadukkaalla ravinnolla. Itse tehtyä ruokaa tuoreista puhtaista raaka-aineista mieluiten suoraan tilalta ilman välikäsiä. Mausteiden rikastama maku ja voimakas väri ovat laadukkaan ruuan lääkinnällinen osuus.

Lääkäri Antti Heikkilän mukaan kaikki krooniset sairaudet ovat tulehdussairauksia. Tulehduksen pahimmat aiheuttajat Suomessa ovat maitotuotteet, valkosokeri, valkovehnä ja luultavasti muutkin viljat. MS-tautia sairastavan ja ravintoasioihin perehtyneen Olli Postin mukaan jo jalkojen upottaminen suolaiseen meriveteen on tulehdusta laskevaa. Suolalla on antibioottisia vaikutuksia ja Olli suosittelee puhdistamaan elimistöä ja huuhtelemaan kuona-aineita pois suolavedellä.

Jokaiselle löytyy varmasti keino jos toinenkin taistella MS-tautiaan vastaan.




Myllertävässä maailmassa ja impulssien aallokossa on helppo hukata yhteys sisäänpäin. On hyvä muistuttaa itseään sisäisestä voimastaan ja sen vaalimisesta ja vahvistamisesta. Aina on mahdollisuus käyttää järkeä ja vaikuttaa omaan elämäänsä. On vain lähdettävä tarpeeksi pienistä asioista liikkeelle.



ELÄMÄSSÄ AJATUKSEN, TUNTEEN JA TEON TULISI OLLA SAMANSUUNTAISIA.



Ihminen pyrkii selvittämään oman arvopohjansa ja elämään sen pohjalta merkityksellistä elämää. Itsetutkiskelun avulla pinnan alta paljastuvat syvemmät arvot ja velvollisuudet, jotka sytyttävät motivaation liekin sydämeen.


Oman elämän siivouksessa on antauduttava tutkimaan sitä, mikä on totta ja mikä mielikuvaa, turhaa varjoa. Asioiden työstäminen vahvistaa sisäistä harmoniaa ja rauhaa, heijastaen samaa ympärilleenkin.



TANSSI, LAULU, HILJAISUUS JA TARINANKERRONTA OVAT HYVIÄ MENETELMIÄ ELÄMÄNVOIMAN YLLÄPITÄMISEKSI, SIELUN JA SISÄISEN YHTEYDEN VAHVISTAMISEKSI.







Lähteet:
http://ccsvi-erkki.blogspot.fi/2012_06_01_archive.html 
Aalto Inkeri, Vaikea sairaus voi olla henkisen kasvun paikka, Tunne & Mieli 3/2016 
Kiviluoma Merja, MS-tauti hallinnassa laadukkaalla ravinnolla, Luontaisterveys 3/2016
Liuksiala Katja, Astu soturin polulle,  Tunne & Mieli 3/2016